Joitakin talvia takaperin palasin kaupasta Korppoon kirkonkylältä. Koko avara saaristomaisema oli hyytynyt paikalleen, pysähtynyt hiljaisuuteen, jossa pakkaskiteiden kuuli soivan. Taivaan laki oli korkeammalla kuin koskaan. Ilmaa oli enemmän kuin ikinä. Aurinko tavoitti kevättalven kirkkautta, mutta ei antanut vielä lainkaan lämpöä. Oli kuulainta sinistä ja vitivalkoista. Lännestä itään jääkantta halkoi ruotsinlaivan väylä ja etelästä pohjoiseen lautan puskema ura. Jää rouhusi. Lohkareet pyörivät kolisten Nagu kakkosen kyljillä.
Seisoin kannella kulmat kuurassa. Tuntui olevan kaikki kohdallaan ja minä oikein itsessäni. Ymmärsin myös; iso osa olemisen täyteyttä tuli tiedosta, että puolen tunnin päästä olisin kotona, keittäisin kahvit ja sokeroisin suupielet Bagar Bengtin munkilla.
Tuhersin kuitin taakse matkaajan moton.
Seisoin kannella kulmat kuurassa. Tuntui olevan kaikki kohdallaan ja minä oikein itsessäni. Ymmärsin myös; iso osa olemisen täyteyttä tuli tiedosta, että puolen tunnin päästä olisin kotona, keittäisin kahvit ja sokeroisin suupielet Bagar Bengtin munkilla.
Tuhersin kuitin taakse matkaajan moton.
