Herään Cuscon kunnallisen hostellin vuoteesta. Puntaroin pitkään kahvin ja suihkun välillä. Päätän lämmittää ensin sisukset mokalla. Aamu on kolea ja suihku mahdollisesti myös. Sitten sonnustautuisin ryhdikkääksi, hakisin torilta turistipoliisin käsikynkkään ja astuisin matkatoimistoon peräämään oikeuksiani.
Avaan oven. Portaiden päässä heiluttaa hymyä korvasta korvaan venyvä kaksikko. Manuel ja Gustavo. Miehet ryöppyävät anteeksipyyntöjä, pyöreitä silmiä, yhtä aikaa kättelemään ja halaamaan pyrkivia käsiä. Puhetta valuu solkenaan. Ehdin ymmärtää sanat, raha ja palauttaa.
Sekoitan murukahvin. kokoonnumme parvekkeelle keskustelemaan. Gustavo myöntää syyllisyytensä kaikkeen. Herra matkanjärjestäjä oli järjestänyt minut matkalle, mutta unohtanut järjestää paluun. Lauantaina, kun oli viimeinen tilaisuus hoitaa asiat kuntoon puhelimitse, mies oli jo maalla sukujuhlissa. "Ei verkkoa." "Mutta paljon mitään en juonut." Sunnuntaina tuli kuitenkin krapula, huono omatunto ja kauhea kiire hankkia asiakkaalle ainakin junalippu. Alkoi pelottaa matkustajan reaktio, turistipoliisi ja Trip Advisor. Gustavo yritti tavoittaa välimies Manuelin. Pyhäpäivän kunniaksi tämä oli tarttunut rommipulloon ja nuuskinut valkoista nokkaaan gangsterikaverien kanssa. Itse hän arvioi työkyvyn siksi paljon alentuneen ettei vastannut, kun ruudussa vilkkui Gustavon hommiin vaativa nimi. "Paljon en ottanut", toistaa Gustavo. Manuel ei yritä uskotella mitään moista.
Saan rahat takaisin. Miehet ovat kuin kaksi koalaa tai nettivideon porkkanaa purevaa hamsteria. Ei näille voi olla edes äkäinen. Suihkun jälkeen lähdenkin Manuelin kanssa ostamaan bussilippua pohjoiseen. Hänellä on kuulemma kontakti, jonka kautta saan parhaat liput parhaaseen hintaan.
Mikään matka Manuelin kanssa ei mene suoraan. Poikkeamme taas lähes pohjoismaisen niukasti sisustettuun huippuravintolaan. Pisco Sour on taas raikasta. Palvelu on edelleen erinomaista. Omistaja, Senor Carlos, istuu seuraan. Hän kiittää jo etukäteen myönteistä Trip Advisor-arviotani ja manailee kovia aikoja. Otamme toiset.
Alkaa taas hiukoa. Haukkaamme ensihätään tamales maissinyyttisiä. Näitä voisin ahmia yhtä kyytiä maailman loppuun tai mahan räjähtämiseen asti. Manuelilla on kuitenkin toinen suunnitelma. Mutta ensin, tärkeintä on hankkia minulle bussilippu. Huomio esitetään minulle suurena uutispommina. Olinko jo unohtanut?
Linja-autoasemalla Manuel johdattaa minut penkille lähtölaitureiden päällä kiertävälle parvekkeelle. "Odota tässä." "On tärkeää ettei myyjä näe vilaustakaan turistista." Tyrkkään nipun seteleitä Manuelin kouraan. Mies katoaa.
Reilun puolituntisen ehdin katsella autojen menoa ja tuloa sekä arvuutella tämän hetkisten liiketoimieni järkevyyttä. Sitten Manuel palaa. Operaatio on onnistunut. Saan lipun Cuscosta Limaan, sieltä edelleen Mancoraan ja vaihtorahat viimeistä Solia myöten.
Pikaisesti poiketaan supermarkettiin. Jatketaan taas yhden kaverin ravintolaan. Pisco on taas sour. Manuel esittelee suunnitelman. On aika perehtyä cevicheen, Perun kansallisruokaan ja aitoon sellaiseen. Samalla minulle tarjoutuu tilaisuus tarjota kiitosateria onnistuneen asiainhoidon johdosta.
Ravintola on kuusikulmainen kioski kauppahallin kylkeen kasvaneessa ostoskeskuksessa. Kaksi kokkia valmistaa annokset tiskin ääreen istuville ruokailijoille. Manuel taikoo laukustaan pullon valkoviiniä. Saamme mukit ja erikoisluvan nauttia omia eväitä. Italialainen tarvitsee viiniä, sen kokitkin ymmärtävät. Kipaisen viereiseen putiikkiin ostamaan korkkiruuvin.
Ceviche on hyvää. Mustekalakin on erinomaista. Sitä on santsattava. Kaiken aikaa mukavia jutusteleva kokki ojentelee eteeni makupaloja muista annoksista. Tämä on parasta syömistä, mutkatonta, maukasta, hauskaa ja hyvin seurallista. Lähes jokaiselle tiskin ääreen asettuvalle joudun selittämään mistä tulen ja miten ihmeessä löysin tieni tälle kioskille. Lopulta kokit selittävät puolestani. Manuel löytää laukusta toisen pullon.
Seuraavaksi tulee taas mutka matkaan. On hoidettava liiketoimia. Manuel pyytää minua odottamaan puistossa. Hän katoaa kulman taakse. "En halua, että tapaat näitä miehiä. Ne voivat olla vaarallisia." Syön joutessani jäätelöä.
Lähdetään kohti majataloa. Poiketaan taas markettiin. Voisinko ehkä ostaa illaksi pari pulloa viiniä, ruokajuomana kumottujen tilalle? Manuel miettii väkeviä. Arvioimme seinän kokoisen hyllyn tarjontaa pitkään ja hartaudella. Valitsen pari punaista. Maksan ja istun ikkunalaudalle odottelemaan.
Manuel tekee laajoja kaaria kaupassa. Kassalle hän tulee pienen likööripullon kanssa. Perässä pyrähtävä vartija kaivaa nahkatakin hihoista ison Bacardi rommin ja Jameson viskin. Homma sovitaan tuttujen kesken. "Älä tule mun vuorolla. OK?"
Manuel on loukkaantunut. Perun valtio ja Cuscon kaupunki ovat häntä niin paljon kyykyttäneet. Hän pitää myymälävarkautta oikeutettuna takaisinperintänä.
Harpomme, poukkoilemme ja kiemurtelemme kohti hostellia. Yhtään askelta ei seuraa toinen samaan suuntaan tai samassa tempossa. Hoksaan oppaani nuuskanneen valkoista pulveria joka käänteessä. Kun en asioista mitään ymmärrä, kysyn suoraan olisiko kulku tasaisempaa vähemmällä käytöllä. "Päin vastoin", vakuuttaa Manuel. "Ilman kokaiinia olen ihan mahdottoman levoton".
Istumme iltaa hostellin alakerrassa tv:n ääressä. Katsomme Serie A:n ottelua Sampdoria-Rooma. Sampdoria kukistaa pääkaupungin jättiläisen 2-0. Tämä on suurta. Maailman kolme tärkeintä asiaa ovat Jumala, Perhe ja Jalkapallo. Järjestys voi vaihdella tilanteen mukaan. Nyt jalkapallo on ehdoton numero uno.
Kaukana kotoa puhumme perheestä. Manuel ei ole nähnyt omaansa sitten Italiasta lähdön 15 vuotta takaperin. Vanhemmat ovat molemmat jo kuolleet. Isä oli ollut partisaani. Tuttavien mielestä suuri sankari, fasismin kukistaja, mutta kotona synkkä, hajamielinen sodan särkemä mies, joka muisti ostaa joululahjat toukokuussa. Kuunnellaan Dire Straitsin Brothers in Arms kolme kertaa. Se on isän biisi.
Viini loppuu taas. Manuelin huoneesta voisi löytyä parin lasillisen, ainakin sen lakisääteisen "vielä yhden" verran. Lähdetään hakemaan.
Yöpöydän pinta on valkoinen kuin leipurin työtaso. Siinä kohoaa pieniä valkoisia kukkuloita. Manuel taittelee paperista kuoren. Hän viistää yhdestä kukkulasta huipun paperitaskuun ja ojentaa sen minulle. "Ystävälle. Matkaevääksi. Ole hyvä."
Palaamme viinin kanssa tv:n ääreen. Studiossa käydään läpi sensaatiomaista ottelua. Rooma on kaadettu, Se on suurta.
Kuunnellaan Brothers in Arms. Manuel nuokkuu. On aika lähteä nukkumaan. On aika ottaa etäisyyttä.
Suljen oven perässäni. Taittelen auki paperikuoren. Avaan ikkunan. Puhallan Cuscon yötaivaalle pienen valkoisen pilven.
