Salar de Uyuni

Tasainen. Valkoinen. Ilmiselvien, ensimmäisenä mieleen tulevien adjektiivien jälkeen on vaikea löytää sanoja ja muotoilla lauseita kuvaamaan maailman suurinta suolatasankoa.

Numerot ovat isoja. Pinta-ala on 10582 neliökilometriä, tai toisin sanoen puolitoista miljoonaa jalkapallokenttää. Korkeus merenpinnasta 3600 metriä. Suolakerroksen paksuus on 120 metriä.

Suolaa louhitaan 25000 tonnia vuodessa. Työ tehdään käsin. Miehet kaapivat suolaa lapiolla kekoihin. Iltapäivällä laanille ajaa kuorma-auto. Keot lapioidaan lavalle. Judge Dredd saattaisi tuomita Mega Cityn kovanaamoja vastaaviin hommiin, vieraan planeetan vihamielisiin olosuhteisiin. Kuitenkin, verrattuna työhön Potosìn hopeakaivoksissa, tämä on kuulemma helppoa. Myös palkka, muutama meikäläinen kymppi kuukaudessa, on parempi. 
 

Suolakekoja. Lapiomies uurastaa kuvan keskipisteen tienoilla.

Suola-aavikon beduiini.

Museon nurkka.

Tasainen. Valkoinen.

Mies maisemassa.

Tasangolta puuttuu perspektiivi. Tasainen, valkoinen, ei tarjoa kiintopisteitä. Taivaanrannassa siintävät vuoret näyttävät kohoavan parin tunnin patikan päässä. Oppaan mukaan matkaa on 70 kilometriä. Turistit napsivat kikkakuvia. Sijoittelemalla ihmisiä ja esineitä eri etäisyyksille saa ikuistettua tilanteita joissa, tyttö tallaa muun seurueen jalkansa alle, kaikki tanssivat miehen vatsan päällä, rakas seisoo kämmenellä, kaikki ovat kattilassa... Andrez esittelee kumikaimaani Benjaminin ja dinosaurus Carolinin. Lavastamme huimia takaa-ajo ja kitaan joutumis kohtauksia. Kamerasta loppuu akku.

Andrez ottaa kuvan, jossa surffaamme cola-pullolla.

Autokunta rannalla.

Myös itse taivaanranta katoaa. Suolan päällä on ohut vesikerros. Seison valtavan peilin pinnalla. Taivas on yhtä aikaa yllä ja alla.

Maa ja taivas.