Kesätyömatkapyöräilijä

Aloitin verkkoon kirjoittamisen vuonna 2013. Noin miljoona askelta-blogi seurasi kävellen tehtyä matkaa kotiovelta, Norrskatan saarelta, Rovaniemelle. Kahden kuukauden ja reilusti tuhannen ja sadan kilometrin patikan päätepiste oli Lapin taiteiliijaseuran Galleria Napa.

Alunperin ajattelin olevani näyttelyä kaukaiseen kaupunkiin kuljettava taiteilija. Olin vain vaihtanut sen tavallisen vuokrapakun toiseen kulkupeliin, omiin jalkoihin.

Matkalla ymmärsin, että teos ei ole pelkästään se galleriassa 12.10.-30.10.2013 seisova rakennelma. Minulla oli ollut yleisö siitä hetkestä, kun huhtikuussa julkaisin ensimmäisen, otsikolla ”Minä, saari ja taide", merkityn tekstin. Se yleisö kasvoi suuremmaksi kun gallerianäyttelyissäni koskaan. Eikä tämä joukko pelkästään katsonut. Sosiaalisen median ja blogin kautta yleisö seurasi matkaa lähes tosiaikaisesti. Kun avasin kanavat yleisö oli läsnä taukopaikalla ja teltassa. Siinä missä näyttelyn avajaisissa vaihdetaan muutama sana ja jokunen tunnollinen galleriakävijä kuittaa käyntinsä vieraskirjaan, tämä yleisö kommentoi ja kannusti, jätti puumerkkinsä jokaiseen päivään. Yleisö antoi minulle paljon. 

Jälkeenpäin, vuosien päästä, se galleriaan ja sitten vielä kahteen muuhunkin tilaan kasattu kokonaisuus tuntuu teoksen vähäisemmältä osalta. Monet sen palaset olen jo kierrättänyt eteenpäin, takaisin luontoon, kartonkijätteeseen ja toisiin teoksiin. Eniten ylpeä ja iloinen olen blogista. Siellä on tämän pitkäkestoiseksi performannssiksi määritellyn teoksen kestävin osa.

Kirjoittaminen jäi päälle. Alkuperäisen jatkeeksi aloittamani Noin miljoona askelta plussa on siitä pitäen kulkenut mukana maailmalla. Haluan olla päiväkirjaa pitävä tutkimusmatkailija, Shacleton ja Lewis ja Clark ja Auer. Haluan kertoa tarinoita kuin Theroux ja Chatwin. Kirjoitan omaksi ilokseni, mutta tietäen, että tekstillä saattaa olla myös yleisö. Sillä voi olla pieni levikki ja siitä voi tulla palautetta.

Uuden blogin esipuheessa lupasin itselleni,” Tämä ei saa käydä työstä. Vähemmän pilkun viilausta, kirjaimellisesti. Nopeita välähdyksiä. Piirustuksia, sarjakuvia, runoja. Pitkiä tekstejä. Ajankohtaisia tekstejä. Lyhyitä tekstejä. Menneiden muistelua.” Niinpä. Tosiaikaisuudesta ei tosiaan ole tietoakaan. Toisaalta, ihan mullin mallin en pysty aiheissa pommppimaan. Pari isoa matkaakin on kokonaan kajoamatta, kun edelliset roikkuvat. Pilkkua viilataan siinä missä ennenkin.

Kesätyöpyörämatka 2019 antaa mahdollisuuden palata Noin miljoonan askeleen juurille. Pääsen taas suomalaisen tien päälle. Pääsen hakemaan reittiä monelta kulmaltaan tutuksi tulleessa kotimaassa. Kuljen uusille kulmille. Olen taas hitaasti liikkeellä. En niin hitaasti kuin kävellen, mutta kuitenkin tarpeeksi hitaasti huomatakseni pieniä piirteitä. Pyörä on helppo pysäyttää. Olen taas taivasalla. Kuiva kangasmetsä, tukkipino, öljy asfaltilla, sateen jälkeinen heinikko, traktorin kääntämä multa ja kaikki muut kesän hajut pääsevät esteettä kuonolle. Tuoksumuisti heittää taas kieppiä. Saan kuulla kuusenlatvojen huokuvan yötuulessa. Saan katsoa miten ukkosen edellä kulkeva tuuli nostaa laineet pieneen järveen ja käpristää lumpeenlehdet kaksin kerroin.

Pääsen katsomaan vieläkö Suomi on se sama maa, jossa valtatien varrelta on vaikea löytää muuta kuin niitä kolmen ensimmäisen aakkosen jättiasemia. Onko Suomi edelleen maa, jossa kylät tyhjenevät, jossa koulut, kaupat, pankit ja postit lopetetaan? Autiotalojen maa? Metsään ruostuvien romuautojen maa?

Löytyykö matkan varrelta sitä Iniön Norrbyn paikkaa parempi kotiruokalounas? Missä osuu kohdalle matkan ensimmäine kebab? Ovatko rieska, mätitahna ja perunalastut edelleen parasta pikaruokaa tien poskessa? Onko mineola paras hedelmä?

Tavoitanko taas sen avoimen, samaan aikaan turtana ja tarkkana, hetkessä kiinni ja kaikesta irrallaan, olevan tunteen?

Poljen Turun saaristosta Tampereelle. Pystytän ja puran telttateoksen. Jatkan pohjoiseen Hyrynsalmelle. Kaivan teoksen Mustarinda seuran Polku-näyttelyyn. Jatkan itään, rajan pintaan. Etsin tieni Tohmajärvelle. Työskentelen heinäkuun Tohmajärven kunnan ylläpitämässä taiteilijaresidenssissä. Elokuun alussa matka jatkuu taas Pirkanmaalle. Lopulta kulkupeliksi pitäisi vaihtaa kajakki.

Pyörälaukuissa on kaikki tarvittava. Teltta ja leiriytymisvälineet, retkikeittiö ja kalavehkeet. Koska en saata uskoa, että kesä olisi taas paisteinen kuin oli 2013, pakkasin mukaan kahdet sadekamppeet, tihkuisten päivien mukavat ja tosisateen kumikääreet, ne joissa kastuu sisältä päin.

Kaukomailla vaeltaessa voi kulkea kaiket päivät ja joka tilaisuuteen juoksutrikoissa, mutta täällä kotinurkilla en aio edustaa näyttelyn avajaisissa ja taiteilijatapaamisessa pyöräilybyysissä. Kaksi valkoista paitaa ja kaksi huolella valittua kravattia matkusti postin kyydissä Hyrynsalmelle.

Matka alkoi jo. Nousin satulaan perjantaina, seitsemästoista toukokuuta. Ensimmäinen etappi on takana. Ensimmäinen taidetyö on tehty. Näistä kirjoitan ihan tuota pikaa. Jotain vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin olen jo saanut.

Kyläkauppa on vieläkin kiinni.

Maataloutta tehdään edelleen punaisissa rakennuksissa.

Pahvimuki on aina vaan yleisin roska tien poskessa.

Olen tarpeeksi hidas jatkamaan hassua kirkontornisarjaa.

Perusta läpi

Asia-ja yleismies Manuel on hankkinut minulle hienot liput. Ensimmäisellä ajetaan 22 tuntia Cuscosta Limaan. Toisella jatketaan heti perään 20 tuntia Limasta Mancoraan. Näillä kyydeillä taittuu lähes koko vielä edessä siintävä Peru, noin 2600 kilometriä, vajaassa kahdessa vuorokaudessa.

Tulen asemalle ajoissa. Olen livistänyt. Arvelin parhaaksi pötkiä hostellista ennen kuin mainittu Manuel herää, lyöttäytyy kylkeen ja hyvää tarkoittaen keittää kokoon kommelluksia. Poikkean ensi töikseni bussiyhtiö Civan kioskille kysymään joko lähtölaituri on tiedossa.

Ei ole. 13.30 lähtevä vuoro on peruttu. Jossain matkan varrella on joku porukka mennyt lakkoon, luulen ymmärtäväni. Lakon takia on tie suljettu. Dominopalikat kaatuvat mielessäni. Todellisuudessa ne vain hiukan heilahtavat. Täysin odottamatta, täysin epäetelä-amerikkalaiseen tapaan, rauhallisella virkailijalla on ratkaisu valmiina. Yhtiö on järjestänyt korvaavan vuoron. Se lähtisi viisi tuntia myöhemmin, ajaisi toista reittiä ja myös kestäisi viisi tuntia kauemmin. Halvin economico-luokka vaihtuu parhaaseen exclusivoon. Saan ilman lisämaksua kokonaan makaavan penkin ilman naapuria. Uuden kaavion mukaan Limaan saavutaan yhdeksältä illalla. Kyytien väliin on nyt keksittävä yösija pääkaupungista. Toisen lipun tilalle saan avoimen matkakortin. Voin valita mieleiseni yhtiön seuraavan päivän lähdöistä Mancoraan. Valitettavasti joudun taas palaamaan kansan pariin economico-istuimelle.

Exclusivo-kyyti.

Lähtöön on tuntikausia. Hortoilen aseman alapuolella levittäytyvään rähjäisen oloiseen kaupunginosaan. Parin kulman takana käännyn kadulle, jota reunustavat sen koko mitalta parturiliikkeet. Ajan kulukseni ja todelliseen tarpeeseen, päätän poiketa leikkaukseen. Saan aikaan sensaation. Olen ensimmäinen ulkomaalainen ja varsinkin ensimmäinen vaaleatukkainen asiakas kautta aikain koko kadulla, luulen ymmärtäväni. Rouva parturin tytär kirmaa hakemaan viereisten puotien työväen ihmettä todistamaan. Lapsiakin kertyy koululuokan verran. Jaan kaikille karkkia.

Siistinä, vähän pöllämystyneenä ja ainakin kymmeneen puhelimeen kuvattuna palaan kadulle. Etsin halpaa, hyvää, kansanomaista, siistiä, monipuolista, ei liian täyttä ravintolaa. Etsin kauan. Syön kauan. Aikaa on. 

Täyden vatsan ja selässä painavan repun kanssa suojaudun helteeltä aseman hämärään halliin. Paikka on lähes tyhjä. Nyt paljastuu, että Manuel todella on osannut ostaa lipun parhaaseen kyytiin. Civa on ainoa yhtiö, joka vielä tänään ajaa korvaavan vuoron. Muut lähtevät liikkeelle ehkä huomenna tai kun lakko laukeaa. Istun ja torkun vaikka tiedän että juuri istua ja torkkua saan varmasti tarpeekseni.

Auto lähtee tasan kuudelta. Exclusivo-kyyti on tasaista. Penkki on iso. Jalkatilaa on tarpeeksi. Ruoka on hyvää. Vain elokuvat ovat totutusti hanurista ja volyymi täysillä. Espanjan kielinen jälkiäänitys vedetään huikeasti ylinäytellen. Joudun taas kuulemaan -en katso- Barrymoren ja Sandlerin romanttisen muistinmenetyskomedian. 

Matkan viimeisellä tunnilla tarjotaan televisiosta yllätys. Jääkarhudokumentti on seesteistä mannaa viihteen pauhuun väsyneelle matkustajalle. Valkoisia nalleja valkoisessa maisemassa. Ikkunasta näkyy yhtä loputtoman tyhjä, mutta hiekan värinen erämaa. Matkan aikana pysähdymme kerran. Jätämme yhden matkustajan Nazcaan. Ne kuuluisat viivat aavikolla eivät näy bussin ikkunasta. Limaan saavutaan viisi tuntia aikataulusta edellä.

Asutus tihenee.

Civalla on meille ensimmäisen luokan loistobussien exclusivo-asiakkaille oma terminaali. Matkustajien käyttöön on varusteltu maan kiiltävin vessa ja loistavin suihkutila. Pihassa meitä tirehtöörejä odottavat kaupungin eniten kimaltavat taksit. Eipä siis olekaan ihme, kun kuski kyyditsee yösijaa tarvitsevan asiakkaan oikean hotellin eteen. 50 taalaa yö. Neuvottelemme hetken. Tuossa tuokiossa löytyy samasta Mira Floresin kaupunginosasta antamaani hintahaarukkaan sopiva majoitusliike. Se on ulkoa kaunis, rauhallisella kadulla, lähellä kaikkea ja kymmenen kertaa halvempi.

Pääkaupunki parvekkeelta.

Poikkean hankkimaan eväitä seuraavalle etapille. Syön hyvin turkkilaisessa ravintolassa. Lojun sohvalla. Katson Mestarien liigan ottelun Manchester City-Barcelona. Lojun sängyssä.

Aamulla nappaan empimättä taksin. Lima on iso ja yhtiön toinen terminaali kaukana gigantin toisella laidalla. Kuski lukee liikennevaloissa jalkapallolehteä. Suitsutamme Barcelonan peliä. Perulaisen potkupallon hän kuittaa parilla rumalla sanalla. Myönnän, ettei ole suomessakaan kummoista.

Palvelu on erinomaista myös Civan kansanasemalla. Terminaaliupseeri johdattaa minut jonottomalle tiskille. Avoimella matkakortilla lunastan paikan seuraavasta vuorosta. Toinen iloinen veikko taluttaa minut tallettamaan matkatavarat vajaan tunnin odotusajaksi. Niistä minun ei tarvitsisi enään huolehtia. Apulaiset kantavat tavarat autoon. Minä lähden kahville.

Mies osaa yhden sanan suomen kielellä.

Eturivin näköala.

Yöhuoltamolla.

Tervetuloa Mancoraan.

Vamos a la playa.