Puulaakin soutava

”Se on liukas vene.” Sen on rakentanut vuokraajan appiukko, kansalaisopiston kurssilla, Pudasjärvellä, vuonna -66. Malliltaan se on kapea pohjoisen jokivene. Materiaali on lasikuitu. Se ei ole kaunis katsoa. Se voisi olla nopea kuin nuoli, mutta keskituhdon kohdalta revenneisiin ja karskisti paikattuihin laitoihin ei ole kiinnitetty hankaimia. Soutaja vetelee etutuhdolta. Perässä matkustava rinkka ei riitä tasaamaan painoa, vaikka säkissä on noin viikon eväät. Vene ei pysy suunnassa. Köli ei viistä tarpeeksi vettä ja pystyssä kulkeva perä nappaa tuuleen. Vene ei vuoda yhtään.

Tällaisen aluksen airoihin päätyy, kun haluaa souturetkelle ja kohtaa markkinoilla pelkkää ei-oota.

Ensin yritin löytää Sorsaveteen lasketun vuokraveneen. Leppävirran matkailuneuvonta, Sorsakosken kyläyhdistys ja paikallinen huoltoalan yrittäjä yrittivät auttaa. Viimeksi mainittu harkitsi jopa liiketoimintasuunnitelman päivittämistä, mutta SWOT-analysoi sitten yhden vuokraajan asiakaspohjan liian pieneksi.

Käänsin katseeni Kangasniemeen, jonka olin polkupyörän satulasta arvioinut kauniiksi järvisuomen kunnaksi. Vesi olisi Puula. Järvi näytti kartalla sopivan kokoiselta riittääkseen pitkään soutuun ja tarpeeksi rikkonaiselta ollakseen kiinnostava ja tarpeen tullen suojaisa.

Kangasniemen matkailuneuvonta teki parhaansa, mutta osasi lopulta antaa samat tiedot, jotka olin jo itse verkosta naarannut. Vuokralle tarjottiin moottoriveneitä, purjeveneitä, kanootteja, kajakkeja, suppilautoja ja kirkkovene. Ei yhtään soutuvenettä.

Viimeisenä kaislan kortena soitin leirintäalueelle. ”On soutuvene. Saattaa olla airotkin siellä alla.” Tätä nimenomaista venettä ei kuitenkaan voi vuokrata. Leirintäasukkaille tulee varmasti juhannuksen pyhinä mieliteko soudella. Vaan onpa noita muitakin veneitä, muutaman kilometrin päässä. ”Monenko muutaman?” ”Kuuden.” vastasi mies Kangasniemeltä. Kaupanteko muistutti lastenjuhlissa järjestettyä ongintaa, mutta nyt innostuin. Jaksan kyllä taputella kuusi kilometriä jalkaisin jos tien päässä saan veneen pyllyn alle. Vuokraaja lupasi meno-paluukyydin farmariautolla. Sovimme tasapyöreän hinnan. Kysyin saanko kiroilla. Tunsin tehneeni helvetin hyvät kaupat.

Keskiviikkoiltana juhannuksen alla nautin kahvia Kangasniemen K-marketin yhden pöydän kokoisella terassilla. Parkkipaikalle kurvaa kuvaillun kaltainen Volvo. Ajetaan pikitietä, soratietä ja lopulta ruohikkoista polkua rantaan. Sannalla sadevettä puolillaan rötköttää hätkähdyttävän ruma vene, jota vuokraaja estoitta kehuu. Mies taitaa uskoa puheisiinsa. Saunan kamarista löytyy pelastusliivi ja autosta maksupääte.  

Lähtösatamassa.

Saunalta Ruoveden selälle johtaa parisataa metriä pitkä kapoinen kanava. Kuumuus on hautova. Järven pinta on tyyni. Pohjoisessa Kangasniemen takana kohoavat ukkospilvien tornit. Soudan ja tarkkailen taivasta. Rintama paisuu. Kirkonkylän päällä lyövät jo salamat. Soudan rivakasti kohti Vaimossalmen suuta. Vastarannan rinnettä seuranneet pilvet alkavat pudota raskaina verhoina järven päälle. Ehdin salmen suulle ja ruovikon suojaan. Selällä aalto kasvaa korkeutta, mutta vaimenee korsien metsään. Puen sadevaatteet. Ukkonen ajaa yli.

Ukkonen ajaa päälle.

Kellun kaislikossa rannan koivuun ripustautuneena. Lapan sadevettä kivennäisvesipullosta vuolemallani äyskärillä. Oikea äyskäri ei kuulu veneen varusteluun. Hyttyset löytävät avuttoman, paikoilleen juuttuneen, käsiään kiireisesti muuhun, kuin huitomiseen käyttävän iltapalan.

Myrskyn myötäisissä jälkimainingeissa, kellun salmesta läpi. Tasaisena seinänä ryöpynnyt sade loppuu. Pääsen haukkaamaan evästä. Tutkin karttaa kuivin käsin. Rantautumispaikka on Vuojaselän toisella puolella. Tuulee navakasti etelän ja lounaan suunnalta, koko selän mitalta. Viimeistään nyt selviää miten vaikeaa venettä olen viemässä. Raivoisan ja turhan raatamisen lannistamana ymmärrän lopulta käyttää järkeä. Surffaan pyörivällä paatilla aaltojen tahdon mukaan, mutta samalla kavalasti kohti omaa tavoitetta hiipien. Reilusti alas tuuleen ajautuneena saavutan selkää rikkovan saaren rannan. Ruovikon reunaa viistäen ja vähän sen sisällä pääsen taas haluamaani suuntaan. Pienen selän jälkeen matka jatkuu rannan kupeessa, suojaavien saarten takana.

Päivän ponnistusten päälle odotan avaraa ja valoisaa leiripaikkaa. Näillä mainesanoilla Likoniemeä kuvailee Kangasniemen matkailuneuvonnasta ostamani kartan mukana tullut opaskirjanen. Todellisuus on synkkä ja pusikkoinen. Ryteikössä kenottava laavu on ensimmäinen, jonka kaatumista olen keksinyt pelätä. Veneen kiinnitysköysi katkeaa kahdesta kohtaa.

Likoniemen lakoava laavu.

Ripustan hyttysverkon. Nakkaan makuuhuoneen varusteet kiireesti sisään. Sade on lakannut, mutta pidän suojavaatteet päällä. Hyttysiä on paljon. Muutaman kepin kynsitulilla grillaan makkaraa, väkisin. Syön mainion tarjouslenkin pätkät jaloitellen. Hyttyset syövät minut. Ryömin vikkelästi verkon alle. Kuusijalkainen vihollinen ei ymmärrä tunkeutua linnakkeeseen harvojen lattialautojen lomasta vaan takoo päätään verkkoon. Kiukkuisen ininän läpi kuulen vielä jotenkin laineiden liplatuksen ja kuikan iltahuudon.

Aamulla tuntuu pahalta lähteä suojasta. Laavun takaseinä on kuin tumman sametin peitossa. Massa herää, kun minä liikahdan. Hyttysiä on lähes yhtä paljon, kun Ilomantsissa kesällä -19. Itärajalla koettu infernaalinen ininä muodostaa minulle mittatikun, johon olen siitä pitäen verrannut itikkapaljoutta. Yritän touhuta tavallisesti. Pakkaan samalla, kun aamupuuro kiehuu ja kahvi tekeytyy. Työpaikkaa pitää vaihtaa yhtenään. Hyttyspilvi löytää aloilleen asettuneen hepun hetkessä.

Soutu lähtee selän yli kohti Ukonsalmea. Kaikki on nyt vähän paremmin. Sahasin laavun puuvajasta pattingin pätkät veneen pohjalle. Rinkka makaa painona väliaikaisen välipohjan päällä, eikä pääse kastumaan alta päin. Repusta löytyi ehompi kiinnitysnaru. Vesillä naruun on kytketty kaikki irtain tavara. Keli on hyvä. Hajanaiset pilvet eivät päästä aurinkoa paahtamasta soutajan päätä punaiseksi.

Vedän uistinta huopaamalla. Tuulen mukana lipuessa vene kulkee näin paljon mukavammin. Kiirettä ei ole. Lapinsalonselällä, kun aalto tulee vastaan, pitää taas kiskoa tosissaan, Sammakkoselän jälkeen alkaa se nätti puula, jonka näin netissä. Tähän asti olen katsellut matalaa rantaa ja maalaismaisemaa. Nyt rikkovat saaret selkiä ja kohoavat salmissa kalliot.

Perä edellä Puulalla.

Savolaisuuden raunioilla.

Työ tuntuu hartioissa. Veneesssä ei ole ollenkaan jalkatukea. Vetelen risti-istunnassa. Tyynet lahdet huopaan uistimen edellä.

Soisalonselän leiripaikka on pienessä kallioisessa saaressa ja se on hieno.Teltalle löytyy hyvä sija. Hyttysiä on maltillinen määrä. Vieressä on raukkeja. Kallion kyljestä osittain erilleen hiertyneet pilarit näyttävät kesken jääneiltä Moai-patsailta. Tätä näkyä en arvannut silmitteleväni savolaisella järvellä.

Raukkeja!

Soisalonselän leiri.

Laitan pastaa. uin. Otan iltanokoset. Herään puolilta öin parahiksi ihailemaan punertuvaa taivasta.

Aamulla tarkistan suunnitelman ja pysyn päätöksessä. Tällä veneellä vedellen tämä on retken kaukaisin kulma. Ja tämän päivän nautin leirielämästä hienolla saarella. Uin aamupuuron hautuessa. Venyttelen ja torkun. Syön mahdottoman mittavan lounaan. Uin niemen molemmin puolin. Veneitä porhaltaa ohi harvakseltaan.  

Aterialta uimaan, vuoron perään vasemmalle ja oikealle rannalle.

Parannan purteni järvikelpoisuutta lisäämällä painoa perään. Lastaan takapenkille kolme suurta lohkaretta. Ennen työn aloittamista löydän leiripaikan vieraskirjakaapista käteen käyvät työhanskat. Kurotan käsineitä alahyllyltä, kun kipu iskee pikkusormeen. Heti en hoksaa, miksi sattuu. Hölmön lailla tuijotan oviaukolla parveilevia ampiaisia. Iso pesä roikkuu kaapin alimman lokeron katossa. Siihen minä sormeni suorana osoitin.

Tiedotustoimintaa.

Illansuussa kaksi sup-lautailijaa meloo saaren ympäri. Miehellä on t-paita ja sortsit, naisella kevyt kesämekko. Eväitä ei ole, eikä liivejä, eikä mitään. Kepeän kesäinen pariskunta kiinnittää huomion, koska taivas paisuu taas ukkosen lmaan. Kumina on tauoton. Yöllä ryskyy kunnolla. Käyn vielä kerran katsomassa seisovatko puut teltan takana tukevasti juurillaan tuulen niitä riuhtoessa.

Valkenee parhaan tapainen leiriaamu. On rauhallista, kiireetöntä, lämmintä ja sateetonta. Hyttyset ovat jollain toisella saarella. Aamiaisen katkaisee pari väliuintia. Siinä kahlaillessa viittoilen poukamaa lähestyvän veneen pysähtymään. Kippari on ajamassa täysosuman kivelle. Mies puikoissa pysäyttää paatin. Hän ymmärtää mitä huitomisellani tarkoitan, kiittää, kiemurtelee ees ja taas ja ajaa sitten juuri sille kivelle.

Soudan läheiseen Papusaareen. Vene käyttäytyy siivosti ja näkymä sunnuntain pitkään soutuun paranee huomattavasti.

Rantautumis-ja leiripaikan merkki.

Saan perheeltä Nurminen kaksi makkaraa. Tulen joudun itse tekemään, koska sen he juuri kastelivat. Makkaralounas nokipannukahvein on erinomainen. Sitten tulevat juhannuspukit. Teen lähtöä telttaan päiväunille, kun kouraan tupsahtaa kylmä kalja. Kerron sen olevan juhannuksen ensimmäinen. Mies huikkaa veneestä kömpivälle jälkijoukolle ja pyytää tuomaan kuivakurkkuiselle muukalaiselle heti toisen. Istun seuraan. Puhellaan ummet ja lammet. Näidenkin kilttien ihmisten grillistä on minun makkara syötävä. Perinnöksi saan vielä kolmannen kaljan. Yksin teltassa kuunneltu ukkosen jyly voi kuulemma pelottaa hirveästi jos on ihan selvin päin.

Esteetön Papusaari.

Ja se jyly lähestyy, kun kömmin torkuille. Teltta heiluu tuulen puuskissa. Tämä laukaisee juuri grillikatokseen saapuneen ryhmän liiketunnistimet. Yksi aikoo lähteä katsomaan, toinen kieltää. Jahkailun jälkeen kaksi hurjaa norkoilee muina miehinä teltan viereen. ”Naijaanko siellä?” kysyy ääni kankaan takaa. Kerron, että olen yksin, enkä myönnä edes tumputtavani. Kömmin ulos esittäytymään. Toivotan hyvää juhannusta Kangasniemen nuorille miehille, joita notkuu katoksessa kahden veneen lasti. Palaan torkkumaan. Ysärimusa soi ja Lauri Tähkä ja Petri Nygård. Justiinsa siitä on puhe, mistä lienee puute. Painitaan ja heitellään kavereita järveen vaikka millä tekosyyllä. Pillu, pullo, pullo pillu. Pojat lähtevät, naisiin tietysti. Minä kiipeän katokseen iltapalalle. Lattia on lakaistu. Missään ei näy tölkkiä tai edes pullon korkkia.

Saareen soutaa kaksi nuorta naista. Vaikutelma on herkkä ja taiteellinen. Nämä tavatessani en voi olla miettimättä millaista olisi kokea edellinen kohtaaminen nuorena yksin retkeilevänä naisena. Mietin myös miten kollit olisivat olleet jos neidot olisivat sattuneet tulille samaan aikaan, parhaimmillaan vai vielä liiotellummin hurjana. Onnittelen myös ääneti itseäni, kun en ala eräpätemään, vaikka tulen tekeminen näkyy olevan erittäin hankalaa.

Yöksi ei saareen jää ketään. Saan nakuilla sieluni kyllyydestä.

Minun leiri ja minun ranta. Minun.

Aamukin alkaa naku-uinnilla. Tukevan aamiaisen takaa katselen järvelle. Tuulee vain vähän ja kaiken lisäksi oikeasta suunnasta. Aluillaan on retken ylivoimaisesti pisin päivä. Lastaan kivet takaisin veneen perään ja työnnän purren vesille. Aurinko paahtaa armotta veneen valkoiseen kaukaloon. Etelän puolella kerääntyvät paksut ukkospilvet. Matkalla Haukiniemen kärkeen pujottelen reitille osuvat pikkusaaret vuoron perään tyyrpuurin ja paapuurin kantilta.

Salmessa kelluu muutama vene. Arvelen poliisin pistäneen juhannusveneilijät puhaltamaan. Seuraan niemen kylkeä. Poskilahden suulla jään juttusille. Kanoottia melova mies kertoo paikallaan kelluvien pursien olevan veneilyseuran juhannustapaamisen osallistujia. Joukko jää harvaksi. Jatkan edelleen tuulen suojassa Sammakkosaarten takaa. Lapinsalon selällä tulen vanhoille jäljilleni. Ukonniemessä nousen maihin. Samalla hetkellä alkaa sataa, mutta pisarointi taukoaa ennen kuin saan kattilan keittimen päälle. Ukkospilvet kiertävät järven itärantaa.

Pysyttelen poissa tuulesta ja aallokosta. Aterian aikana aivot ovat asettuneet valheelliseen pikaisen perille pääsyn tilaan. Joko tuon niemen takana käännyn Kotkaiseen? Seuraava lahti viimeistään sinne taipuu. Soudettavaa matkaa rantaviivan vieressä riittää vielä moneksi tunniksi. Paahtava aurinko ehtii täyttää keskituhdolla makaavan virtalähteen. Herätän puhelimen eloon. Pitää soittaa veneen vuokraajalle ja varmistaa paluukyyti.

Riutalla.

Nimettömälle, pusikkoiselle riutalle rakennetaan veneilijöiden taukopaikkaa. WC-rakennus, puuvaja ja grillipaikka ovat vielä kesken, mutta päärakennus on jo pystyssä. Se on mökki, jossa on noin kaksi ja puoli seinää. Lautalattiaan on kiinnitetty pirttikalusto. Sen ääressä olisi kiva keittää ja syödä, mutta paikallaan istuminen ei tule kuuloonkaan. Papusaaresta puuttuneet hyttyset ovat asettuneet tänne. Uimarantakin on kivikkoinen. Pakenen kurjuutta verkon alle ja yritän sulkea korvat itikoiden kiduttavalta iltasoitolta.  

Niin sanottu rantojen mies.

Sitä ymmärtää nukahtaneensa, kun herää tokkuraisena. Kuulen ihmisten puhuvan jossain lähellä. Ymmärrys kirkastuu hitaasti. Rakennusiehet ovat tulossa töihin. Puhutaan työkaluista. Ne ovat kaikki mukana, mutta akkuja täytyy lähteä lataamaan. Olen hyvinkin hereille hätkäytetty ja päätän häipyä minäkin. Keitän puurot ja kahvit. Pulahdan uimasille. Pakkaan veneen. Rakentajia ei näy eikä kuulu. Riutalta satamaan soutelee reilun tunnin.

Aamu on ihmeen kaunis. Arvelen, että on hyvin varhaista, mutta lähtörantaan johtava kapoinen kanava kuhisee jo ääntä ja elämää. Lintuemot paimentavat poikasia. Kalat pulahtelevat lumpeiden seassa. Hyönteiset hurisevat ja surraavat. Soudan hitaasti. En halua häiritä ketään tai heiluttaa mitään. Perillä rannassa jatkan samaa rauhallista tekemisen tahtia. Vedän veneen rannalle. Uin ja siistiydyn. Järjestän tavarat reppuun. Asetun saunan kuistille selälleni. Katson kelloa. Volvo rullaisi nurmelle yhdeksältä. Siihen on vielä kolme tuntia aikaa.