Rajakauppaa ja jokivartta - Kaldoaivi, osa 3

Yö Kallokoskella on kylmä. Päälle kaartuu korkea taivas tähtiä täynnä. Aamulla ovat lammikot riitteessä ja puolukoiden punaposkilla on kuuraa. Nostan rinkan puuliiteriin. Kiipeän korkealle penkalle. Tuntuu perinpohjin hassulta ja kummalliselta lähteä ostoksille.

Keskellä virtaa Näätämö.

Rinteen päältä polku kääntyy matalaan männikköön. Kosken kohina lakkaa kuulumasta. On ihmeen hiljaista. Kulku on kevyttä. Polku nousee metsästä tunturiin. Huipulta, maston juurelta, näkee Näätämön kylän. Ajattelen olevani perillä, en yhtään, että palatakin pitää.

Näätämö, koilinen rajakylä.

Ensimmäisen marketin pihassa lajittelen roskat, jälkimmäiseen astun sisään. Taivas aukenee. Nord1-Marketissa on kaikkea ja vähän päälle. Lämpimästä tiskistä saa ostaa ruokaa. ”Voi olla maailman ainoa tiski, missä kermaperunat ja lasagnen saa samaan kasaan”, arvelee myyjä, kun mietin mitä kaikkea lautaselle kahmisin. Otan lasagnea ja pari isoa lihapullaa. Täytän toisen lautasen salaattibaarista. Jälkiruoaksi jaksan munkkikahvit. Kahvilan nurkassa seisoo karuselli.

Kassalla varmistan, että Näätämön ja Sevettijärven väliä ajavan linja-auton voi tosiaan pysäyttää tien poskeen,  vaikka ei juuri pysäkin kohdalle osuisikaan. Kun tuntuu, ettei myyjä ymmärrä suomea tiedustelen ruotsiksi onko hän Norjasta. Puhutaan English, koska hän on pesunkestävä britti. ”Yeah, just flag it down”, myyjä vakuuttaa varmistettuaan asian saamenkieliseltä kollegalta. Norjalaiset hamstraavat halvempaa kaljaa.

Tasapuolisuuden vuoksi teen ostoksia myös naapurin ketjukaupassa. Hankin kaikkea, mitä en pitkälle patikalle kantaisi. Kassissa on korvapuusteja ja sämpylöitä ja suomimakkaraa ja tomaatteja. Suklaakeksit eivät enää lopu kesken vaikka söisin säännöstelemättä. Ja sitten on hätävarana vielä suklaalevy.

Hurmion vallassa ostoksia haaliessa on keli muuttunut. Tihkuttaa vettä. Patikoin takaisin leiriin ruokakassi sadetakin alle kätkettynä. Matkalla lasagne laskee sen verran, että pystyn taas syömään. Ensikertaa tällä retkellä vuolen makkaratikun. Pätkien päälle keitän oikeat nokipannukahvit.

Seuraavana aamuna lähden liikkeelle sadetakki päällä. Joku jossain tuvan pöydässä arveli, että jokea seuraava polku voisi olla profiililtaan rasittavaa ylös alas kipuilua ja pusikossa pistelyä. Ensimetrit Kallokosken sillan pielestä eivät lupaa hyvää. Koettelevan alun jälkeen polku levenee melkein tieksi. Hiekkapohjainen, hyvin merkitty ura kulkee kankaalla. Pian on sadetakkikin tarpeeton. Kengät ovat kuivat ja sukat ovat kuivat. Nautinnollista retkeilyä. Niin kivaa, että huomaan taas miettiväni lisäkiemuroita patikan pidennykseksi. Saunakosken laavulle tullessa sataa taas. Puutkin ovat kosteita. Nuotio savuttaa ja vaatii jatkuvaa ylläpitoa.

Puussa roikkuu saha.

Siinä on lohijoki, repussa on kalavehkeet ja nyt on rauhoitusaika.

Paikka on jälleen kerran hieno ja kotalaavu vielä edellistä komeampi. Tomaatti-basilikakeitto ja oikeat sämpylät on täydellinen yhdistelmä, mutta hyytävässä kelissä mieli muuttuu taas. Nyt pohdin pätkäisisinkö yhden yön pois kiiruhtamalla saman tien seuraavaan leiriin. Pysyn aloillani. Sää muuttuu nopeasti ja mieli sen mukana.

Aamu valkenee aurinkoisena. Teen lähtöä kuin hidastetussa filmissä. Patikkaa on tälle päivälle hyvin vähän. Polku seuraa joen vartta. Se muuttuu matkalla upeasta maastopyörätiestä kivikkoiseksi koukeroksi. Koivikkorinteessä tulee vastaan tuttuja. Oululaiskaksikko oli lähtenyt Huikkimajoelta omille poluille. Miehet näyttävät puhelimesta videon. Se on tiivistelmä lähes tunnin kestäneestä teltanpystytyspainista avotunturissa. Toinen makasi välillä teltan päällä, kun toinen vuoli lisää maakiiloja. Minä olin myrskypäivän Roussajärven tuvassa, kaminassa tohisi tuli.

Hyvää matkaa toivotellaan. Loppuliukua menevät kummatkin retkikunnat. Oululaisilla on varattuna Saunakosken tupa ja maastokätkössä taatusti kylmää saunakaljaa. Minä vietän viimeisen maastoyön laavussa, Kontinpaistaman jättileirissä. Tulen saan vielä elvytettyä oululaisten nuotiopohjasta. Täältä lähtee myös polku Jänispään parkkipaikalle, Sevettijärventien varteen.

Reitti Roussajärveltä Kontinpaistamaan ja tienvarteen.

Lähden liikkeelle aamuhämärissä. Odotan hiekkaista uraa, melkein tietä. Totuus on toisenlainen. Tasapainoilen kivikossa ja kiertelen suonsilmiä. Kulku on hidasta, mutta onko se jopa liian hidasta. Tunnen korkeajännitystä. Erikoisjoukkojen kaikkein erikoisin erikoismies, koodinimi K, suorittaa annetun tehtävän.