Käsivarren erämaassa

Ropinsalmi. Kukaan ei ole koskaan jäänyt pois tällä pysäkillä. Niin kuljettaja sanoo. Hän on ajanut linjaa Rovaniemeltä Kilpisjärvelle jo kahden vuoden ajan. Kun nousen autoon ja näytän lippuni, hän soittaa kollegalle. ”Onko kukaan, koskaan jäänyt pois tällä pysäkillä?” "Ei ole. Mitä se siellä tekee?”, kysyy kollega. ”En tiedä, mutta sinne se haluaa.”

Matka Turusta on ollut ihmeen kätevä. Ensin junalla yön yli Rovaniemelle, sitten asemaravintolan mainio buffet-aamiainen ja saman talon parkkipaikalta käsivarteen lähtevään linja-autoon. Muoniossa pidetään tunnin tauko. Kätkäsuvannossa kuljettaja kantaa Sannan putiikkiin niin mahtavan röykkiön paketteja, että ehdin noutaa kyytiin pohjoisen kovimman supertarjouksen, 50 centin munkkikahvin. Kun pysähdymme täyttämään vesipullot tien posken lähteestä, olen jo ainoa asiakas.

Ropinsalmi, pysäkki, jolla kukaan ei ole koskaan jäänyt kyydistä, 1250 kilometriä kotiovelta. Pilvet roikkuvat kiinni vähävartisten koivujen latvoissa. Lehdet ovat jo pudonneet, ruska mennyt. On syyskuun 28. päivä. Sataa jäistä tihkua.

Nostan repun selkään ja lähden retkelle. Sitä minä täällä teen. Polun pää on helppo löytää pientareen takaa puskasta. Se on mönkijän jälki. Maasto on märkää ja muhkuraista. Keinottelen itseni pienen joen yli. Vasemmalla on Ropijärvi, rajajoesta ja Naimakkajärvestä kurottu pohjoiseen pullottava pussi. Ura seuraa rantaa ja edelleen järven päähän pohjoisesta laskevaa jokea. Pari harmaata taloa häämöttää harmaassa tiettömässä maisemassa. Kartalla kaikki vaikuttaa hyvin suoraviivaiselta. Kymmenen kilometriä tarvottuani tulisin tuvan pihaan. 

Seuraan jälkeä rinteeseen, pusikkoon ja louhikkoon. En huomaa polun haaraa. Päädyn avoimelle tunturin kyljelle. Oikaisen vastakkaista rinnettä alas. Tahdon takaisin sille mukamas selkeälle ja suoralle polulle. Tällaiseen maastoon tottumattomana en ota lainkaan huomioon kartassa jokivarteen maalattuja laajoja vihreitä läikkiä. Suolla ei näy jälkeäkään polusta. Yritän seurata jokea. Koivikko on tiheä rytö. Maa on kohonnut keoiksi ja kulunut kuiluiksi niiden välissä. Ruoho rehottaa. Olen märkä puoleen reiteen. Sumu makaa maiseman päällä. Matkaan varatut kolme valoisaa tuntia kuluvat kovaa kyytiä.

Loiskuttelen kauemmas joesta ja ylemmäs rinteelle. Alan katsella telttan pohjan kokoista kuivaa alaa. Edessä vasemmalla näkyy maisemasta poikkeava harmaa kuutio, jonka päällä on valkea läikkä. Maahan roikottavan pilven alla näen tuvan ja sen savupiipun. Matkaa lienee vajaa kilometri. Lähden suorimaan koivikkoon ja sitä myötä myös suolle. Mökki katoaa sumuun ja risukkoon. Hämärä tulee nopeasti. Hakeudun taas ylemmäs rinteelle ja rojautan repun teltan mentävälle nyppylälle. Sumu on takertunut varpuihin. Turha on tähyillä. Päivän viimeisessä valossa pystytän teltan. Oven suulle kertyy kasa märkiä pöksyjä ja sukkia. Hieron itseäni pyyhkeellä ja pujahdan makuupussiin. Popsin pesässä pähkinöitä ja keksejä ja suklaata.

Nukun makeasti. Aamu näyttää valoisalta, mutta se on telttakankaan tuottamaa harhaa. Katolle rapisee jäinen tihku. Näkyvyyttä on muutama metri. Asetun takaisin makuupussiin ja annan unen jatkua. Puolen päivän aikaan raotan uudelleen oviverhoa. Tuhnuista aina vaan. Syön hyvin hitaan aamiaisen. Kahvin jälkeen etsisin tuvan. Lähden hakemaan viereisestä purosta kahvivettä. Konttaan ulos. Oikaisen selkäni. Tupakuutio ja sen päällä pienempi piippukuutio häämöttää suoraa edessäni parin sadan metrin päässä ja katoaa sitten taas näkyvistä, kun sumu kuroutuu kiinni kamaraan.

Iltapäivällä ilma kirkastuu.

Kahvin jälkeen kasaan teltan ja kahlaan suorinta linjaa suon yli jokivarteen. Tupaa lähestyessä näen ikkunan takana liikettä. Koputan oveen, etten säikäyttäisi asukkia, mutta hän on nähnyt tuloni ja ihmetellyt sekä saapumisen suuntaa, että aikaa. Asetun taloksi. Levitän märät vaatteet kamiinan päälle ja teltan eteiseen kuivumaan. Syön toisen aamiaisen. Tupa on vinossa kuin penkalle ajautunut asuntopaatti, mutta siisti ja hieno, hiljattain remontoitu. Torkun päiväunet. Syön illallisen. Se on pasta. Mökkiin tukikohdan perustanut metsämies ei saa pyydettyä riekkoa yhteiselle pannulle.

Ropin autiotupa.

Yö on levoton. Metsämies on lämmittänyt kamiinan kovin kuumaksi. Hän köhii ja kuljeskelee. Koira on unissaan laulava lintukoira. Mies on sairastunut. Aamulla varustan tupakumppanin kahdella ibuprofeiini-kapselilla ja lähden jokirantaan katsomaan miten hän selviää ylityksestä. Pihan lammikot ovat jäässä. Joen takaa, suon jälkeen tavoittaa maantien varteen, Iiton kylälle, johtavan polun. Tätä selkeää ja ennen kaikkea kuivempaa reittiä käyttävät kaikki järkevät kulkijat, jotka malttavat lukea karttaa. Siksi kukaan ei ole jäänyt pois Ropinsalmen pysäkillä.

Lounaan jälkeen päivä kirkastuu. Näen maiseman ensimmäistä kertaa. Ropi-tunturin kartio kohoaa ikkunaruudun kehyksessä. Laitan hyllyltä löytyneen rikospokkarin sivuun. Teen rinkan hatusta päivärepun. Lastaan pussukan täyteen evästä ja suuntaan tunturille, jonka huippu hohtaa vaaleanpunaisena vasten sinitaivasta. Väri tulee tunturin laella sinnittelevistä jäätyneistä ruohon korsista.

Roahpi/Ropi

Aamu on taas kirkas ja kylmä. Lammikot ovat jäätyneet pohjia myöten. Puolilta päivin lähden taivaltamaan Kaskasjoelle. On oikein talvisen tuntuista. Idän puolella seilaavat raskaan näköiset pilvet, joiden arvelen kantavan lumikuormaa tumman lilan värisessä säkissään.

Otan kompassisuunnan. Täällä ei ole merkittyjä reittejä eikä selkeitä polkuja. Avoimessa maastossa kirkkaan taivaan alla uskon tosissani tupsahtavani toisen tuvan nurkalta tasan toisen portaalle noin 15 km tuonnempana. En välitä perehtyä karttaan sen perinpohjaisemmin tai tehdä tarkistuksia suuntaan. Nautin helposta kävelystä. Seuraan Ropi-tunturin kylkeä sellaisella korkeuskäyrällä, joka on maata peittävän kituliaan koivukasvun yläpuolella, mutta ei kuitenkaan vielä rinteen kivikossa. On kuin pururadalla pistelisi. Kengätkin ovat jo melkein kuivat.

Kulun katkaisee syvä kuru. Sen pohjalla virtaa vuolas joki. Laskeudun Rotkoon. Kapuilen ja kiemurtelen pari sataa metriä alavirtaan. Löydän pienen ruohosaarekkeen ja isojen lohkareiden rykelmän. Onnistuneen ylityksen jälkeen istun kivelle kanjonin mutkaan. Tähän ei tuuli sovi. Aurinko lämmittää poskea. Pidän evästauon. Tarkistan samalla sijaintini. Olen kulkeutunut liiaksi oikealle. Olen Bizeoaivi tunturin väärällä kyljellä. Yleisesti ottaen suunta on kuitenkin sinne päin ja Kaskasjoki olisi joka tapauksessa pian poikittain edessä, estäen kulkemasta liian kauas. Sikäli reitti kuitenkin osoittautuu huonoksi, että päädyn taas avointen rinteiden ja paljaiden sorapenkkojen jälkeen alas tiheään koivikkoon ja töppyräiseen jokivarteen. Seuraan jokea ylävirtaan mutkia oikoen ja soita väistellen. Alkaa sataa suuria hiutaleita.

Aikanaan tapaan jokirannassa kalastajien polun ja löydän jo toisen hyttyshatun puun kyljestä roikkumasta. Kahdesti petyn. Luulen varmasti nähneeni piipusta kohoavan savun vaan sepä onkin tunturin kylkeä laskevan sumun häivähdys. Lopulta tulee tupa. Ei savua. Edelliset vieraat ovat käyneet yli kaksi viikkoa aiemmin.

Kaskasjoen autiotupa.

Peseydyn rannassa. Hakkaan halkoja. Asetun taloksi. Tupa on erinomaisen siisti. Joen puoleisessa päädyssä on yksi iso laveri. Keittokomeron hyllylle on jätetty hieno valikoima mausteita. Kello on jo yli viiden. Laitan illallisen. Luen hetken. Laittaudun yöpuulle. Tunnen olevani todella yksin ja kaukana. Kuulostelen kuin koira, pystykorvat herkkänä. On hyvin hiljaista. Tupa lämpeni nopeasti. On liian kuuma olla kokonaan pussissa. Pyörin pitkin leveää petiä. Vaaleana läikkänä erottuvan ikkunaruudun takana sataa lunta.

Aamu valkenee hyvin valkoisena. Maa on valkoinen ja taivas on valkoinen. Näkyvyys loppuu halkovajan seinään. Olen pumpuliin paketoitu. Päätän jäädä aloilleni. Luen tuvan vieraskirjan. Sen sivuilla ihmiset suorittavat soita ja huiputtavat tuntureita. Tunnit ja kilometrit ovat tärkeitä. Paljon on kirjoitettu selityksiä. Kauemmas piti mennä eikä missään nimessä pitänyt vielä tähän pysähtyä. Kaikki on märkää ja tuuli on kova ja näkyvyys nollassa, mutta pari patukkaa tässä vaan haukataan, mieluiten portaalla istuen. On noloa viettää yö tuvalla paitsi jos ahma ahminut teltan.  

Seuraavaksi keitän kahvit ja luen rikosromaanin loppuun. Siinä entinen maalivahtilupaus tempautuu sattumalta taksin ratista etsivän hommiin. Hän nousee vuosia jatkuneesta tahdottomuuden tilasta ja löytää seikkailun kiperissä käänteissä puhtia elämään. Pahojen miesten seura saa palkkansa. Poliisi pistää hämärähemmot häkkiin. Päähenkilö päättää täyttää rikolliseen ekosysteemin jääneen aukon ja kaappaa liiketoiminnan itselleen. Jatkoa seuraa.

Tiedon vihreä lippu. Taidepuhdetöitä.

Joen takana koillisessa, Cáibma-pyramidi.

Teen suunnitelman. En lähtisi edemmäs. En lähtisi alavirtaan Kutukosken ja Kalkkoaivin tuville ja jälkimmäisen pihasta lähtevälle maantielle. Haluan pysyä ylämaissa. Haluan pysyä siellä missä hyvällä kelillä näkee kauas ja huonon kelin sattuessa osaa kulkea oikeaan suuntaan. Päätän palata Ropin tuvalle ja jatkaa aamulla Iittoon. Mukaan lähtee toinen rikospokkari. Kiekkoilijan tarina jää tuvan hyllyyn, mihin se etulehden merkintöjen mukaan on alun perin jätetty.

Uusi matkalukemisto on ruotsalaista käsialaa. Rikoksia selvittää Tukholman kalliimmissa kortteleissa asuva syyttäjänsihteeri. Taskukirjan sivuilla syödään hyvin ja nautitaan viinejä. Keskustan kahvilat ja parhaat pullakaupat tulevat tutuksi. Kirjailija kuitenkin vahtii henkilöiden vartalon linjoja ja pitää huolta, että kaikki mahtuvat pukuihinsa, kun on aika näyttäytyä taidenäyttelyn avajaisissa. Uusi romanssi ottaa tulta. Kimaltavan keitoksensa tekijä pippuroi sadistisella naisiin kohdistuvalla väkivallalla. Erämaa on armoton. Valinnanvaraa ei ole. Luen läpi tämänkin roskan. Kirjailija on alallaan yksi ruotsin menestyneimmistä. Pelkästään tätä sarjaa on myyty yli neljä miljoonaa nidettä.

Kaskasjoen autiotupa, siellä keskellä.

Paistaa kivasti poskille.

Tällä kertaa onnistuu viivasuora kulku. Otan tuvalta suunnan tunturin kylkeä halkovaan murrokseen. Selkeä maamerkki auttaa oikeille jäljille. Kierrän Bizejohgieravárit tunturin lännen puolelta. Tavailen taikasanan tapaista nimeä siinä toivossa, että maahan avautuisi aarreluolan suu. Keli on kirkas ja tuuleton. Näkyvyyttä riittää kauas Ruotsiin ja Norjaan. Kävely on joutuisaa nautiskelua.

Tuvan lavereilla on tavaraa hyvässä järjestyksessä. Kaksi rinkkaa, kaksi makuualustaa ja kaksi makuupussia. Ikkunapenkillä on pino keittovälineitä. Kahdet muovikengät nojaavat siistissä rivissä seinään.

Naiset laskeutuvat tunturilta hämärän ensi hetkillä. Käymme läpi retkikokemuksia ja annamme varustearvioita. Myös nämä kulkijat ovat valinneet tulla tuvalle Ropinsalmesta. Myös he ovat kastuneet läpikotaisin ja myös he ovat viettäneet retken ensimmäisen yön teltassa rinteellä, kun maja on maannut sumun kätkössä. Tavaroiden ihana järjestys on kuulemma lavastus, jota edelsi koko tuvan täyttänyt hyrskynmyrsky.

Pidämme lättykestit. Naapureilla on ainekset taikinaan ja minä katan pöytään päälliset, mansikkamarmeladin ja banaanilastut. Suklaata kertyy pöydälle pieni keko. Suklaakahvin kanssa on tarjolla malja viskiä tai konjakkia. Emme ole barbaareja vaikka erämaassa olemmekin. Keskustelemme kirjallisuudesta. Aasinsiltaa pitkin pääsemme keskustelemaan rajoista ja suostumuksellisuudesta. Naisilla on perinne. Retkellä he lukevat ääneen iltasadun. Tällä kertaa mukana on uskallettu teos. Kuuntelen sensuellia iltasatua ylälaverilla. Tarinassa otetaan suihin ja naidaan.

Aamusella ripustan kengät kaulaan ja kahlaan joen yli. Kahden hengen yleisö kannustaa. Heippaan ja harpon kuivin jaloin suolle. Reitti länteen ja maantielle on selvä. Se kulkee kahden rinteen välissä ja ohittaa kaksi järveä. Sankassa sumussa näkyvyyttä on tuskin seuraavalle koivulle. Menen kompassin kanssa. Polku ylittää joen reilun kilometrin tuvalta ylävirtaan. Suon yli oikaisten osun kuin osunkin tavoittelemaani polun mutkaan. Väylä on hieno ja kulku vauhdikasta. Tuota pikaa ohitan monien vieraskirjassa mainitsemat hienot leiripaikat järvien välissä.

Polku niin selvä, että taas menee haara ohi. Taas päädyn ylös tunturin rinteelle. Onnistun paikallistamaan itseni ja otan kompassisuunnan Iittoon. Laskeudun koivikkoon. Painelen kuin juna suoralla radallaan vaikka maasto ei tällaista etenemistä suosikaan. Kuulen joutsenten kailotuksen jostain lännestä. Tuolloin tällöin kuulen auton äänen. Sumuun repeää aukkoja. Verho kohoaa. Näen kaksi valkeana hohtavaa nauhaa. Näen joen ja näen tien. Tulen ulos ryteiköstä pienen hiekkakuopan ja omatoimikaatopaikan pieleen. Linja-autopysäkki on nenän edessä tien vastapuolella.

Kelpaako kyyti?