Haeskelen iltapalaa Padangbain lävistävällä pääkadulla. Tarpeeksi, vaan toisaalta ei liian kurttuinen kansankuppila löytyykin tuota pikaa. Haeskelen myös vessaa. Jo kysyessäni tiedän, ettei helpotuksen huonetta löydy tästä kioskista.
Rouva viittaa kadun vastakkaiselle puolelle. Siinä näkyy sijaitsevan poliisiasema. "Kyllä, kyllä, kysy sieltä." "Poliiseilla on vessa", hän vakuuttaa.
Epäröiden lähestyn avointa ovea. Kuulemani perusteella on mikä tahansa kontakti maineikkaan korruptoituneen virkavallan kanssa hankaluuksien hakemista ja sakkojen kerjäämistä.
Kaksi konstaapelia retkottaa takakenossa toimiston tuoleilla. Esitän asiani edelleen epäröiden. Hymyilen hölmöläisturistin rooliin heittäytyen ja tavattoman kohteliaasti.
"Iso vai pieni", kysyy poliisi? Etusormea ojentaen hän tekee lirittelyyn viittaavan eleen ja muotoilee sen perään kourat pyöreinä ilmaan ison paskan kuvan.
"Pieni", vastaan minä. Poliisi kampeaa tuolista. Hän saattaa minut talon taakse henkilökunnan vessaan. Huokaan moninkertaisesta helpotuksesta. Kevyin askelin poistun kolmella kielellä kiitellen. Hauskaa on kaikilla.
Hauskaa on myös taksikuskilla. Kerron tapauksesta, kun lähdemme seuraavana päivänä ajamaan kohti Ubudia. Riemulla ei ole rajoja. Kolmituntisen kyydin aikana hän palaa aiheeseen aina uudestaan. Vessaan poliisiasemalle. Ennen kuulumatonta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti