Hyvin syötettynä ja juotettuna, saunotettuna ja vieläpä paljussa liotettuna panen maata Reposaarelaisen vierashuoneen valkeille lakanoille. Aamiaisen jälkeen nousen taas pyörän selkään.
Kulku paisteista pengertietä pitkin mantereelle ja edelleen kohti Poria tuntuu helpolta ja hauskalta. Kaupungin laidalta löytyy koko kesän paras lounaspaikka, Länsihovi.
 |
| Pyörä-ja mahalaukut pulleana Länsihovin pihassa. |
Maha mahdottoman täynnä lähden
hakemaan reittiä etelään. Etsin pikkuteitä. Länsirannikolla en
ole ennen pyörää polkenut. Tie Luvian kautta on lystikäs käppyrä.
Mutkia ja mäkiä on pyöräilijälle sopivassa mittakaavassa.
 |
| Vanhalla lännentiellä. |
Nautinto vaan ei toteudu. Ajetut
kilometrit painavat pyörää enemmän, kuin kuljettajaa.
Voimansiirto on kulunut loppuun. Pitää polkea varovasti, kuin
varpaisillaan, ettei kulunut ketju karkaa rattaan pyöristyneiltä
hampailta. Jyrkät töyräät on parasta työntää. (Retken
jälkeisessä remontissa mittasin. Uudessa ja vanhassa ketjussa oli
molemmissa 114 lenkkiä, mutta vanha oli 4,3 cm pidempi.)
Jokainen maisema on uusi. Kaikkialla ympärillä kukoistaa kesä, lehtien luvuton runsaus ja niittyjen kukat. Sitten maisema onkin yhtäkkiä tuttu. Tien oikealla puolella komeilee Vuojoen kartano. Täällä telttailin puistossa ja pystytin teosta Ympäristökoru-näyttelyyn kesällä 2017.
Eurajoella joudun isolle tielle E8. Ohitan Rauman. Kymmenen kilometriä myöhemmin pääsen taas poikkeamaan sivuun valtaväylältä. Kulamaantie vie kautta Etu- ja Takalammin Santtioon. Tasainen telttapaikka löytyy suuren sorakuopan pohjalta. Uteliaat peurat ovat kompastua teltan naruihin.
 |
| Tulivuori Raumalla. |
 |
| Sininen hetki sorakuopassa. |
Pyhäranta, Uusikaupunki, Lokalahti. Taivassalossa palaan saariston rengastielle. Ehdin hyvin iltalautalla Iniöön. Matkan viimeisen yön nukun Dalenin lauttarannassa. Pumppaan patjan odotusmökin lattialle.
 |
| Iniö, Dalen. Keistiön lautta yöpuulla. |
 |
| Pyöräilijän yöpuu on odotushuoneessa. |
 |
| Houtskari. Kivimo sund. |
Houtskarin Näsbyssä ajan alas vierasvenesatamaan. Olen pitänyt tapanani poiketa kerran kesässä ravintola GrillCafe Skageniin ahmimaan nimensä veroisen megapurilaisen. Tuttuja miehiä siellä on ripustamassa valokuvia ravintolan seinille. Päivä on vielä nuori. Urheileva kesätyömatkapyöräilijäkin ehtii ottaa tuopillisen. Kittuisten lauttarannassa tapaan lisää tuttuja. Ilta ei ole niin paljon ehtinyt vanhentua, etteikö olisi aikaa ottaa tuopillinen leirintäalueen baarissa. Norrskata on enää kahden lautan takana. Kippis kotiinpaluulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti