Toiveajattelu kerryttää kilometrejä

Tammeen nojaa kaksi maastopyörää, keltainen ja punainen. Ne ovat samanlaiset. Alumiinirunko, etujousitus, vannejarrut, 24 vaihdetta. Pyörät ovat vanhanaikaisia ja raskaanpuoleisia, mutta vaikuttavat kuitenkin toimivilta kaupparatsuilta ja harrastevälineiltä.  

Aluksi ajelutan pienempää, keltaista pyörää. Mittoihini paremmin sopivan punaisen eturengas on tyhjä. Hollantilaisen paikkasarjan laput eivät pysy kumin pinnassa. Kaupungilla asioidessaan talon isäntä hakee uuden sisärenkaan. Tyytyväisenä vaihdan ehon tuubin alle. Se puhkeaa ensimmäisen kauppamatkan toisella kilometrillä. 
 

Luonnollinen selitys.

Seuraavan kauppamatkan rytmin rengas rikkoo jo muutaman sadan metrin päässä kotiportilta. Seuraava tarveajo ja sitä seuraava huviretki sujuvat ongelmitta. Alan jo luulla, että punainen pyörä ei olekaan kirottu. Seuraavalla kauppamatkalla paikkaan renkaan kahdesti. Tällä kertaa pääsen työntämään riivattua pyörää alamäkeen. Yhtään paikkaa en tähän paholaisen rattaaseen enää liimaa. Nostan keltaisen pyörän satulan tappiin ja päätän lähteä pyöräretkelle.

Kohde on kummitellut mielessä jo viikkoja. Kartassa on piiritystornia muistuttava symboli. Se tarkoittaa suoraa kääntäen kiinnostavaa teollisuusarkkitehtuuria. Estación de la Junta. Siis asema. Ja aseman ohi menee hylätty rata.

Matkaa saattaa olla paljonlaisesti, mutta osaan tulkita kartan mittakaavaa luovasti vähätellen. Pystyn myös kehittelemään kuvitelman, johon huomattava osa matkaa määritellään tasamaalla rullailuksi. Malja on puoliksi täynnä ja tie kulkisi vehreässä laaksossa polveilevaa jokea seuraten .

Lähden ajoissa matkaan. Aamu on viileä. Puen takin päälle. Polku Corteconcepciónin kylään on kiperää ja kivikkoista. Alas olen tällä karikkoisella väylällä luovinut, mutta ylös en edes yritä. Tyydyn työntämään. Korvat kuplivat sirkutusta. Peura seisoo omalla paikallaan notkon takana. Ruskea käärme paistattelee autiotalon seinustalla kultaa kyljissään.

Kylästä ulos ja ylös johtaa mäki. Kauhistelin sen jyrkkyyttä jo aiemmin, sillä kertaa kuitenkin baarin terassilta kahvin ja kaljan takaa. Huvittelin kuvittelemalla pyöräileviä kavereita mäkeen jyystämään. Satulassa melkein naurattaa, että kuka se tässä taas jyystääkään. Takki pitää riisua. Alkaa olla kuuma.

Mäen päällä pidän varani, etten vain ajaisi väärää tietä alas jonnekin ja joutuisi sitten kiipeämään takaisin. Tämän seurauksena ajan väärää tietä alas jonnekin toiseen ja löydän itseni valtatien varresta.

Sakkorinki ei haittaa. Hauskahan se vaan on, ettei tarvitse sitten paluumatkalla ajaa koko ajan omia jälkiään. Sitäpaitsi käännös vasempaan Valdezufren jälkeen johtaa vain kilometrin mittaiseen nousuun ja taittaa sitten alas kohti Puerto Moralia, missä hörppään kahvin ja syön baarissa paahtoleipää. Meillä on raksamiesten kanssa yhteinen voirasia tiskillä. Ja lasku se jatkuu vaan, alas tekojärven pinnan tasoon ja haaveideni jokivarteen.

Tekojärven vettä pitelee pato.

Joki löytyy ja haaveet ovat vain haaveita. Tie kiemurtaa rinteellä kaukana vehreästä uomasta. Eikä se mene missään tasossa vaan hakee jatkuvasti paikkaansa korkeuskäyrillä. Lisäksi kaikki tuntuu olevan paljon kauempana, kun kuvittelin. Päivä on puolessa ja on todella, todella kuuma.

Asema on portin takana hevoshaassa. Turistin avattaviksi tarkoitetuissa porteissa on kyltti, jossa lukee, ”Sulje portti, ole hyvä.” Kaksikerroksinen talo seisoo niityllä kukkulan kyljessä. Katto on kauan sitten romahtanut. Lattiaa peittää hevon paska. Raiteet on kerätty pois.

Muinaisaseman raunio.

Kiskoparin toinen pää on ollut viidentoista kilometrin päässä, Calan kaivoksella. Rata on rutistettu rinteiden väliin. Samassa kapeassa kiemurtavan joen ylittämiseksi on pitänyt rakentaa puoli tusinaa siltaa. Sitten on tämä asema. Ei taloja, ei kylää. Vain parin makasiinin kivijalka ja nämä seinät. Seitsemän kilometrin matka etelään tuo radan Zufren tekojärven rantaan. Siellä lasti on ilmeisesti siirretty laivaan. Rata jatkuu taas parin parin poukaman ja kilometrin päässä. Se seuraa toista jokea Santa Olalla de Calan kaupunkiin.

Malmijunia, elintarvikkeita, kaivoksen väkeä työmatkalla. En osaa kuvitella tälle tontille hyörinää ja toimeliaisuutta. Tyydyn kuvittelemaan asemapäällikön. Hänellä on virka mennyt hattuun. Kaikki maailman kiire joutuu taukoamaan, kun hän pääsee kerran viikossa leimaamaan papereita. Messinkinapit kiiltävät. Ehkä jonain päivänä, joku tärkeä pysähtyy tänne. Apupoika saa lakaista lattian vielä toistamiseen.

Aseman jälkeen kokka on kotia kohti. Tie ylittää joen kapealla, komealla ja korkealla kivisillalla.Joki on aina vaan kaukana alhaalla Pidän banaani-tauon. Ihan pian tulisi risteys vasempaan. Kartan mukaan se on ainoa risteys näillä main. Vähän edempänä tulisi lampi ja siitä tietäisin varmasti olevani oikealla tiellä. Sitten olisi nousua ohi Puerto Moralin aina Corteconcepcióniin asti, mutta mitäpä sen väliä, kun sitten seuraisi enää tuttu parin kilometrin laskettelu kotiportille.

Jokusen kilometrin ylämäkeen väännettyäni olen pakotettu tarkistamaan tietoni. Lammen ohittava tie olisi tosiaan ollut se takakäteen kääntyvä pientilan kärrypolku, joka kaiken lisäksi meni läpi suljetusta portista. Olen taas väärällä tiellä, mutta ainakin tiedän millä väärällä.

Taivutan niskaa taakse ja tirkistelen lipan alta etumaastoon. Haluan uskoa, ettei tien tarvitse mennä sinne korkeimmalle huipulle, missä radiomastot seisovat. Mastojen täytyy törröttää siellä saadakseen esteettömän kantaman. Tiellä ei ole sinne mitään asiaa. Sinne se kuitenkin kiemurtaa, ylös asti. Ehkä se on myös mastojen huoltotie.

Nousun ensimmäiset kilometrit tie kiertää ylös auringon puoleisia rinteitä. Kuumuus on pyörryttävä. Ylempänä tie taipuu paikoin varjon puoleiselle kupeelle. Kuumuus on korkeintaan pakahduttava. Vielä ylempänä tulee vastaan raikas tuulenvire. En muista ikinä nauttineeni vastatuulesta näin paljon. Onhan tällä retkellä saanut ajaa alamäkeäkin, mutta se on häviävä hetki tämän jatkuvan raatamisen rinnalla.

Higuera de la Sierrassa on baari auki. Ostan kylmää cola-juomaa ja kahvia. Kuuntelen kirkontornissa keskustelevia haikaroita. Ne kalkattavat kuin kastanjetit.

Higuera de la Sierra.

Kunhan löydän ulos kujien sokkelosta, tuo pidempi sakkorinki minut taas valtatien varteen, ja täältä päin tullessa pääsen kääntymään ennen Valdezufrea oikeaan. Tuttu nousu alkuun ja sitten ihan oikea oikotie kohti Corteconcepciónia.