Pyöräilijän tie Euroopan sydänmailla

Keväällä 2010 paistatin päivää Suomen Purjelaivasäätiön Kuunari Helenan kannella. Lipuilimme hiljakseen Kielin kanavassa. Samassa rännissä tekivät suunnattomat konttilaivat matkaa Pohjanmereltä Itämerelle tai takaisin. Kanavan kummallakin rannalla kulkee pyörätie. Meno sillä näytti olevan lystiä kiitoa. Lisäsin sen siltä istumalta tulevien retkien toiveikkaaseen listaan. Laivalla Saksaan, kanavan vartta länteen ja edelleen niin kauas länteen, kun pääsee, halki Hollannin, Ranskan Normandian ja Bretagnen, aina Brestiin asti.

Viisi vuotta myöhemmin tein päätöksen lähteä juhannuksen tienoilla ja viipyä tiellä noin tai vajaan kuukauden. Aloin ottaa mittoja kartasta. Kilometrit eivät mahtuisi annnettuun aikarakoon. Vetäisin paperille pari huolimatonta vaaksaa ja uuden suunnitelman. Ajaisin lounaaseen, Luxemburgiin, koska en ole käynyt, Belgiaan, koska en ole käynyt ja siellä Gentiin, jossa on Van Eyckien kuuluisa alttaritaulu, Hollantiin, sen rannikon saarille, takaisin Saksaan, Kielin kanavan varteen, pikaisesti Tanskan halki, Ruotsin poikki ja Ahvenanmaan läpi kotiin. Eurooppa on pieni päätin ja päättelin matkaa kertyvän alle kahden tuhannen.  

Saksa, Travemünde, Bullendorf, Fallingbostel, Stolzenau, Seeste.

Mobiili navigaatiopöytä.

Parasta saksalaista kylttiosaamista.

Saksa, Maria Veen. Hollanti, Helden, Ersloo.

Kun koko Hollanti paistuu...

...paistuu myös pyöräilijä hollantilaisella tiellä.

Belgia, Polleur. Luxemburg.

Tällä retkellä piti olla takuu, ei vuoria, ei edes kukkuloita, mutta niin vaan alkoivat vaarat sinertää Nordrhein-Westfalenin taivaanrannassa, Mittellandkanalin takana. Tasainen Hollanti venytti vielä seudulle pienen tasaisen taskun, mutta heti Belgian rajalla alkoivat kilometrien nousut.

Lämpömittari hoiperteli 35-40 asteen välillä. Pyörä hankasi vastaan. Se lakkasi kerta kaikkiaan rullaamasta. Alamäessäkin piti polkea. Kellon ympäri raataen sain kasaan 75 kilometriä, seuraavana päivänä 78. Illalla krampit kourivat mahalihoja.

Päättelin takajarrun hirttävän kiinni levyyn ja syytävän samalla korvat täyteen kiduttavan viheliäistä vikinää. Etujarru se ei voinut olla, sen olin irrottanut jo aikapäiviä. Ollakseni varma kiusan lähteestä ruuvasin nyt irti myös takamotikan.

Ilman jarruja pyörä rullasikin vaivattomasti ja ääneti. Alkoi kilometrien alamäki. Molemmat patiinit päällysteen pintaan painettuna kaahasin yhä neljääkymppiä kohti tien katkaisevaa punakeltaista pukkiaitaa ja sen takana ammottavaa kuoppaa. Kengänpohjien hinnalla sain laahattua pyörän pysähdyksiin. Nöyränä ruuvasin jarrun paikalleen. Alkoi kilometrien ylämäki.

Vihreä viiva kartassa tarkoittaa junakyytiä.

Hiomalla kevennetyt kengät.

Kohta se juna jyskyttää.

Retken paras (tai toiseksi paras, kilpailu Gentin toimiston kanssa on tiukka) turisti-info löytyi Luxemburgista. Siellä tiedettiin neuvoa jarruongelmainen matkailija kaupungin polkupyörävuokraamoon, jonka yhteydessä toimii myös huoltopaja. Koska oli maanantai, tavalliset pyöräkaupat olivat kiinni. Lisäksi ohi kulkeissa löytämäni liikkeet möivät vain Shimanon varaosia. Minun jarruni olivat merkiltään Hayes.

Vika oli pieni. Palat olivat loppuunkuluneet. Metalli kirskui metallia vasten ja sinne väliin kiilautunut pikkiriikkinen jousi soitteli kimeintä pilliä. Miljoonalaatikosta pengottiin esiin sopiva pala, mutta vain yksi. Sekin riittäisi pysäyttämään pyörän kunnes löytäisin uudet. Sain myös pikakurssin levyjarrujen huollosta ja Tour de France-tilannekatsauksen. Kun kysyin hintaa, minut naurettiin ulos puodista.

Luxemburgin kaupungin pyörävuokraamo auttaa.

Kuninkaallinen kulautus.

Säteilevä riemumieleni mahtoi lohduttaa lehvävarjoisan kulmakapakan festivaalikrapulaista tyttöä. Hän tarjosi tuopin. Vasta toisesta saisin maksaa.

Minä sydän Luxemburg.

Belgia, Gent. Hollanti, Westenschouwen, Rotterdam, Erkemederstrand, Dedemsvaart. Saksa, Heede.

Polkija Pohjanmeren paratiisirannikolla.

Kerrankin kunnon myötäinen.

Saksa, Ober Hammelwarden, Wingst-Dobrock, Bornhöved, Puttgarden.

Tanska, Faxeladeplats. Ruotsi, Malmö.

Tiheimmän Keski-Euroopan jälkeen alkoi Tanskassa taas olla tilaa.

Ruotsi, Grisslehamn.

Keltainen viiva kartassa tarkoittaa linja-automatkaa. Aikataulun paineessa piti puoli Ruotsia, Malmöstä Tukholman kautta Norrtäljeen, väli jonka arvioin alle neljäänsataan kilometriin ja joka mahtoi venyä seitsemäänsataan, puskea julkisilla kulkuneuvoilla.

Mittamiehen laiskottelu pyöräilijän Norrskatan toimistossa maustoi matkantekoa. Polkien kertyi kilometrejä kuten pitikin, noin 2000, mutta sen päälle paisui reilu 1000 kilometriä junan ja bussin penkissä. Ehkä Euroopan koko nyt hahmottuu realistisemmin.

Kielin kanavasta en nähnyt yhtä vetistä vilahdusta. Päivä kerrallaan piirretty reitti oikoili lopulta etelästä ohi. Gentin alttaritaulun verta vuotava karitsa oli kaunis, mutta maalaus silti väärä. Sieluni silmä oli katsellut Issenheimin alttaritaulua ja sen odotin kohtaavani.

Jos siis seilaisi uudemman kerran Travemündeen, polkisi kanavan vartta länteen, koukkaisi kauas etelään, Elsassiin, maalausta katsomaan ja sitten luoteeseen, luoteeseen, aina Brestiin asti...

Virallinen kirjanpito.

Ahvenanmaalla näytti jo kotoisalta.