Kesäpäiviä Titicacalla

Jos Titicaca-järvi lainehtisi Suomessa, sille olisi sävelletty lukemattomia valsseja. Titicacan aallot, Kesäpäivä Titicacalla, Titicacan kuunsilta...

Aluksi bussi raahautuu ylös La Pazin kaupunkikraaterista. Sitten nyhjätään ruuhkassa läpi esikaupungin. Alueen nähtävyys ovat lähes joka kortteliin kohonneet uudet kerrostalot. Niiden muotoilusta tulee mieleen 80-luvun kulmikas tv-taso, jonka kyljestä työntyy muutama pyramidin muotoinen uloke. Useamman kerroksen korkuiset seinät on rakennettu valtavista palapeileistä. Värit ovat saman aikakauden hiihtohaalareista. Jokaisessa talossa on juhlahuoneisto. Ehkä niissä on myös asuntoja. Toivon Bolivialaisen arkkitehdin kärkkyvän suunnittelutöitä jakavan toimiston luukulla, kun Mars aikanaan asutetaan.

El Teleferico, La Pazin oikotie.

Kun bussi on rimpuillut maaseudun väljille teille, on suurin osa matka-ajasta jo takana. Järvi vilahtaa kukkuloiden välissä. San Pedrossa auto ajetaan lauttaan. Matkustajat saavat tilaisuudem jaloitella ja ostaa evästä. Salmi ylitetään veneellä. Matka jatkuu ylös saariston rinteille. Upea maisema ja kuolemanpelko salpaavat hengen kaksinkertaisesti. Kuski pistää menemään parhaassa rata-autoilun hengessä. Jokainen pimeä mutka oiotaan. Kaikki ohitetaan ja koska tie on vain puolentoista auton levyinen, viistää kaksi rengasta vähän väliä rotkon päällä.

Päätepysäkki on Copacabana. Se on turistille äärimmäisen helppo kaupunki. Yhden kadun varrella kymmenet toimistot myyvät samoja matkoja suurin piirtein samaan hintaan. Niiden välissä kilpailee huomiosta yhtäläinen joukko ravintoloita. Kaikki tarjoavat päivän menun -useimmilla Titicacan taimenta- polkuhintaan. Kaikilla on ikuinen Happy Hour. Kadun päästä löytyy leirintäalue.

 

Leirintäalueen mökkikirjo.

Pystytän teltan taidehobittimökkien reunustamalle pihamaalle. Kirmaan kadun yli kastamaan turkkiani maailman korkeimmalla sijaisevaan järveen, jossa harjoitetaan kaupallista merenkulkua. Tuen taidetta syömällä päivän menun ravintolassa, jonka sisäänheittäjä on argentiinalainen runoilija. Kirjaa en osta. Ostan matkatoimistosta lipun huomenna aamupäivällä lähtevään veneeseen. Yritän ostaa eväitä. Poikkean toiseen ravintolaan popsimaan tacoja. Harrastan pienpanimo-oluita.

 

Rouva ei myy gringolle tonnikalaa.

Lipun ostaminen oli helppoa. Oikean veneen löytäminen on vaikeaa. Samanlaisia paatteja kelluu laitureissa kymmeniä. Niillä on kaikilla kaunis tai vauhdikas nimi. Lipussa ei lue veneen nimeä. Lipussa lukee yhtiön nimi. Sitä ei lue veneen kyljessä. Istun laiturille odottamaan jotakin. Pikkupoika neuvoo nousemaan vihreälaitaiseen astiaan. Poika vie lipun, isälleen hän sanoo. Pitkään istun itsekseni. Lopulta poika paimentaa alukseen tusinan verran rannalta poimittuja turisteja. Sitten tulee isä ja sitten mennään.

 

Tarvitaan venelippu, lippu polun pohjoispäähän, rauniolippu ja lippu polun eteläpäähän. Kaupan päälle tulee kartta.

Titicacan tyyppivene.

Kyyti Isla del Solin pohjoiseen päähän kestää kaksi tuntia. Istun veneen katolla. Yritän suojata nahkani ohuen ilman ja heijastavan veden tuhannesti kirkastamalta auringolta. Sanoitan valssia.

 

Isla del Sol, saari pyhässä järvessä, oli Inka-maailman keskipiste. Tarinan mukaan juuri täällä nousi ensimmäinen Inka, auringon poika Manco Cápac maan raosta. Kooltaan kari on vain vähän kotisaartani Norrskataa suurempi, joka puolestaan on vain oman maailmani keskipiste.

Saaren pohjoisnokan kylä on nimeltään Challapampa. Sen upealle hiekkarannalle saa leiriytyä. Pystytän teltan. Saksalainen nuoripari pystyttää viereen täsmälleen samanlaisen. Pojalla on myös samanlaiset retkeilyhousut. Rynnistämme porukalla uimaan. Hampurilaisten mielestä saan Suomen kylmiin vesiin tottuneena epäreilua etua, vaikka sama Itämeri se heidän nahkaansa karaisee.

 

Leiriranta.

Aloitan illallisvalmistelut. Sitten tulevat possut. Ensin yksi touhukas töpselikärsä, pian koko sisarusparvi. Röyhkeät nasut vievät naapureilta mandariinit. Seuraavasta teltasta kaapataan sukat. Olen tarkkana. Kerään käden ulottuville kasan pikkukiviä. Eväisiin ei kosketa. Pian paimennetaan leirin läpi lehmiä ja niiden jälkeen lammaslauma.

Ilta tummuu nopeasti. Makaan pussissa teltan vierellä. Tähdet täyttävät taivaan. Orion on melkein kuvun keskellä. Linnunradan kaari piirtyy selvänä. Yöllä pauhaa ukkonen. Sataa rankasti. Kurkistelen oviaukosta järven yllä räiskyviä salamoita. Aamu valkenee aurinkoisena. Ohi jolkuttava koira asettuu kiepille jalkojen väliin kuin vanha tuttu. Possut pinkovat päivän tongintatoimiin.

 

Pohjoisen kylä, Challapampa.

Ennen kymmentä olen taipaleella. Polku vie kukkuloiden yli raunioille. Jutustelen kiviä kääntelevän herran kanssa. Hän kuuluu kohdetta vaalivaan työryhmään. Itsekin saarella syntyneenä hän uskoo polveutuvansa suoraan temppelin rakentajista. Tuijotamme pitkään ulapalle.

Nousen edelleen ylös, saaren selkärangan päälle. Mäessä muistaa olevansa lähes 4000 metriä merenpinnan yläpuolella. Polku jatkuu kohti eteläpään kylää Yamania. Maisema on kaiken aikaa huikea kaikkiin suuntiin.

 

Talkooporukka laittaa laiturin.

Etelän kylä, Yamani.

Upean patikan päälle pääsen taas uimaan. Repusta löytyy puhdas paita. Kioskilla myydään evästä. Sitten jo huudellaan matkustajia kello kolmen veneeseen.

 

Kokka kohti Copacabanaa.