Kun päivästä toiseen resuaa eespäin, metsästää kyytiä, etsii majapaikkaa, hakee ruokaa, väsyy, on usein likainen, on putkessa, jonka kumpaakaan päätä ei erota, tulee hetkellä tai toisella tunne, että mikään ei suju, kaikki kerta kaikkiaan on kovin vaikeaa ja aina on uusi kanto käännettävä.
Vastalääkkeeksi listasin päivän onnistumiset vihkoon.
3. maaliskuuta 2015, Oruro, Bolivia:
-Minulla oli huone, mihin palata nukkumaan, kun juna ei
lähtenyt ajallaan.
-Juna ei lähtenyt sillä välin, kun olin huoneessa nukkumassa.
-Maisema oli upea. Quinoa kukki pelloilla.
-Puhuin paljon espanjaa vierustoverin kanssa.
-Löysin hyvän ja huokean hostellin melkein vastapäätä
rautatieasemaa
-Suihkusta tuli lämmintä vettä.
-Pesin pyykit kuin ohimennen.
-Löysin hetkessä kaupungin turisti-infon.
-Sain hankittua pari hyödyllistä esitettä, vaikka neuvokioskin
neito ei ymmärtänyt, että turisti ei tiedä jokaiselle
Orurolaiselle päivän selviä asioita.
-Vaikka en juuri ymmärtänyt neidon neuvoja, sain itsekseni,
kadun varren meininkiä seuraamalla, selkoa kaupungin
julkisen liikenteen käytännöistä.
-Pakettiautobussin kyydissä pääsin kätevästi Museo Nacional
Antropológico Eduardo López Rivasin ovelle.
-Näin muumioita.
-Paluumatkalla hoksasin mukavan oloisen kansankuppilan
kävelymatkan päässä hostellilta.
-Söin hyvää Bolivialaista pyttipannua.
-Keitin kunnon pannukahvit hostellin parvekkeella.
Hyvä päivä Orurossa, kaupungissa, josta kuulin ensi kerran, kun ostin lipun sinne päätyvään junaan. Merkillistä miten voikin kuvitella poimivansa rusinat Tampereen kokoisesta pullasta vajaassa päivässä. Merkillistä, miten voikin itselleen äkäillä ja maailmalle ärhennellä, kun pallon toispuolella ei reitti ole selvä kuin lauttarannasta Korppoon K-markettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti