Kesätyömatkapyöräilijä -22, Jaalasta lounaaseen

Kodan keskellä on komea tulipaikka. Vajassa on puita. Minulla ei ole makkaraa. Kodan ja lepikon takana kuohuu Myllykoski. Niskan kuopassa on mitoiltaan pihapaljua vastaava uima-allas. Vesi on lämmintä. Virran vakiasukkaan taimenen kannalta varmasti aivan liian lämmintä. Siellä niitä lohensukuisia kuitenkin huohottaa nestemäisessä kesähelteessä. Katselen yhtä vanhan sillan kaiteeseen nojaillen. Kala napsii suupaloja kolmen kiven virtaan muodostamassa rauhallisessa taskussa.

Nukun kellon ympäri vaikka penkki on niukan makuualustan kapoinen ja miten kuten ripustettu hyttysverkko roikkuu naamalla.

Voikosken eväslaituri.

Myllykosken laavu, Jaala.

Kovat nousut jäivät maakuntarajan taakse. Nyt pääsen kokemaan sateen. Keltaiset sadekelin työhousut pitävät vettä. Pyöräilijän sadetakki pitää vettä, mutta ohiajavat rekat suuntaavat pärskeet sisään takin kainaloissa olevista tuuletusaukoista. Vesi valuu alas kylkiä. Takissa ei ole huppua. Pää on märkä. Kengät ja sukat ovat märät. Yleisvaikutelma on erittäin märkä.

Kausalassa kaipaan jo lounasta. Pääteiden risteyksessä tarjoaa palveluksiaan ketjuasema. Minä astun toiveikkaana viereisen leipomon kahvilaan. Heillä ei ole lounasta, mutta myyjä antaa vinkin. Muutama kilometri Lahteen päin olisi tarjolla Matkakeidas tämän erämaan kulkijalle. Ulkona katoksen alla avaan kartan. En näköjään ole lainkaan Lahteen päin ajamassa. Kysymykseni kuullut mies seuraa ulos antamaan paremmin reitille osuvan vinkin.

Sampolan kylässä, joitakin satoja metrejä sivussa tieltä 1731, seisoo lakkautettu koulu. Sen tiloihin on asettunut Ravintola Vanha Sampo. Lounas loikkaa suoraa päätä kaikkien aikojen kärkikolmikkoon. Toiset kaksi palkintosijoittujaa ovat Länsihovi Porin laitamilla ja liki myytiksi muuttunut Lolas Service Iniössä.

Vanhan Sammon pasta on maailman -ei tietenkään Italian- maukkain. Pöydässä on tarjolla vaikka mitä, mutta pastaa palaan lapioimaan lautaselle kahdesti. Pyöräilijä on suursyömäri. Jälkiruoaksi nautin sekä pannu- että suklaakakkua. Molemmat peitän kermavaahdolla.

Kaikkiaan minulla käy tällä retkellä käsittämätön lounastuuri. Kun kaipaan kaalikääryleitä, ne odottavat minua Orilammen Majan tiskissä. Ravintolassa on tarjolla retkilounaaksi nimetty runsauden sarvi Repoveden kansallispuiston kulkijoille. Olenko missään nähnyt sellaisia graavilohen jötkäleitä? Valitettavasti sienipiirakka kannetaan pöytään, kun olen jo santsannut jälkiruokaakin kahdesti.

Orilammen maja.

Mäntsälän ja Järvenpään rajalla osuu olemaan nähtävyys. Matalan punaisen rakennuksen katolla seisoo valtava keltainen limupullo. Virvoketoteemi on epäilemättä antanut paikalle kansan suuhun sopivan kutsumanimen Pullokiska. Sama nerokas nimi lukee myös kyltissä. Parkkipaikka on autoja täynnä. Tätä tilaisuutta ei voi ohittaa, mutta nälkä ei tunnu vielä polttavalta. Ajattelen nauttia vain munkkikahvit. Sitten näen röykkiön kotitekoisia jauhelihapihvejä.

Pyöräilijän mieliteot tapaavat kiinnostavan koemaaston runsaassa lounaslinjastossa. Mikä sopii suuhun minkä kanssa? Ahmin mummolan pihvejä, punajuuriviipaleita ja pieniä vesimelonikuutioita. Juon saavillisen sekamehua. Vahakangasliinassa on kukkasen kuvia. 

Pullokiska.

Tiellä 110, Saukkolassa, hoksaan taas tienvarsimainoksen ja siitä takakäteen täpötäyden parkkipaikan. Saukkolan Ruokasali on viihtyisä ja tilava. Valikoima lounaspöydässä on runsas. Kuskus käy hyvin kotoisan lihamurekkeen kylkeen. Sitä salaattia, jossa on ituja ja linssejä ahmin kaiken kanssa. Jälkiruoaksi saa lautaselle kuopaista jäätelöpalloja.

Matkan viimeisen lounaan syön Paraisilla. Samalla toteutan pitkäaikaisen haaveen. Poikkean parhaan nimiselle keitaalle, mitä maa päällään kantaa. Rallen pikalounas sijaitsee karttapisteessä, jossa en yleensä ole vielä tai enää nälkäinen. Tällä kertaa korppikotkat jo kaartelevat riutuneen matkamiehen päällä. Lisäksi on torstai ja jokin etiäinen antaa uskoa, että Ralle jos kuka kunnioittaa hernesoppapäivän perinnettä.

Täällä ei ole pitkää linjastoa. Tiskillä voi valita kahdesta vaihtoehdosta. Toinen on kun onkin hernesoppa. Sen Ralle ammentaa suuresta kolhuisesta kattilasta keittiön puolella. Jos lautanen voi olla keittoa kukkuroillaan, tämä on. Matalalla lautasella odottaa vuoroaan reunoista rapeaksi paistettu lätty. Tyrkytän euron kolikkoa kahvikupista, mutta sekin kuuluu vitosen kokonaishintaan. Viereisessä pöydässä tipunkeltaiseen työasuun pukeutunut mies ahertaa toisen vaihtoehdon kimpussa. Makkarakastike on makkarakastike, lisukkeena keitetyt perunat. Vahakangasliinassa on fasaanin kuvia.

Yleisesti voi todeta, että liha on tienposken lounastiskeissä lähes poikkeuksetta pääruoka ja raaka-aineena mukana sellaisissakin ruokalajeissa, joihin kuollutta eläintä ei lainkaan tarvitsisi laittaa. Kalaa syövä saattaisi jossain saada rahalleen vastinetta. Vegaani purisi hammasta, ei paljon muuta.

Kansanradioon soittamassa? Nurmijärvi.

Olen jo Myllykosken kodalla päättänyt, että seuraavan grillin vieressä en istu ilman makkaraa. Viileän sateisena päivänä rohkenen ostaa makkarapaketin jo aamupäivällä. Illan suussa alan tapani mukaan katsella yöpaikkaa. Apuna ovat Pyöräily GT paperikartta ja puhelimen sovellus. Molemmat vinkkaavat tulipaikan lähellä Pukkilan taajamaa. Vettäkin olisi vieressä.

Odotan sään syömää betonirengasta lohduttomassa lepikossa, kuraisella rannalla. Löydän leikatun nurmikentän ja laiturin kosken alle muodostuneen lammen pielestä. Tulipaikka on sievä punainen huvimaja valkoisin ikkunapuin. Grillin tulipadan ympärillä on marmoritaso. Viihtyisä virkistysalue on paikallisen kalastusseuran ylläpitämä. Sauna sentään on lukossa.

Ensin päätän pulahtaa uimaan. Autiossa maisemassa riisuudun ilkialastomaksi ja tepastelen laiturille. Lammen takakulmassa laskeutuu nainen uimaportailta veteen. Hän on kaukana. Ei hän ehkä hämärässä näe mikä naturismi tällä rannalla rehottaa. Nainen ui määrätietoisesti lammen yli, suoraa minua kohti. Keksin laskeutua mustaan veteen. Laituritikkailta en tapaa Syväojan Syvälammen pohjaa, enkä haluaisikaan. Ties mitä niljakkaita iiskotteja siellä luuraa lonkeroitaan oikomassa. Nainen kääntyy puolimatkassa takaisin kotisatamaansa.

Aamun kirkkaudessa peltomaiden läpi virrannut savisamea ja roskainen vesi rämerantaisessa lätäkössä näyttää kaikkea muuta kun houkuttelevalta. Päätän uida vasta lounasaikaan jossain muualla.

Eväs-ja uimapaikaksi katson kartasta Isojärven uimarannan Herman Onkimaan kylässä. Samalla saa taas yksi rasittavan röykkyinen päällystämätön oikotie lisäperusteluja. Tiedote pukukopin seinässä tarjoaa virallista tukea näköhavainnolle. ”Havaittu runsaasti sinilevää.” En sukella vihreään pöperöön piehtaroimaan. Eväät maistuvat . Erinomaisen siistit vessat autiolle rannalle on toimittanut PasiKuikka.

Pesulle ja virkistymään en pääse illallakaan, vaikka paikka on kartalla erittäin lupaava. Valaistua suoraa asuntovaunualueen ohi rullaillessa aavistan, että en olekaan menossa mihin tahansa pellon reunaan. Salmi, Nuuksion pohjoinen portti on Helsingin kaupungin ulkoilualue Vihdissä. Teltan saa pystyttää laajalle nurmikentälle. Kentän laidalla tulipaikka. Pihapiiristä löytyy vessa ja vesipiste. Seinistä virtaa sähköä puhelimeen. Uimaan ei ole menemistä. Sinilevää on erittäin runsaasti.  

Salmen ulkoilualueella on tilaa telttailla. Vihti.

Suur-Selänpään ja Verlan välillä sijaitseva pikkuinen lampi olisi voinut olla ennusmerkki Etelä-Suomen järvien tilasta. Alhaalla montussa seisova vesi pilkotti puiden lomasta kirkkaan vihreänä. Sitä pysähtyivät muutkin tien varteen kuvaamaan.  

Smaragdinvihreä lammikko.

Koko matkan kivoin tie on numero 1223 välillä Jokikunta-Koisjärvi. Kaikki on pyöräilijälle sopivassa mittakaavassa. Ylämäet ovat inhimillisiä. Alamäessä pääsee lujaa. On mutkia. On maisema. On rauhallista. Hyrsylästä Kaarinaan seuraan vanhaa Helsingintietä 110, eikä sekään ole kovin paha. Salossa, marketin pihassa lukitsen pyörän ensi kertaa tällä retkellä.

Nurmijärvellä neuvotaan.

Valoilmiö Vihdissä.

Ränsistynyt ressukka, Salo.

Metsäleiri, Salo.

Kaarinasta eteenpäin ajan taas tuttua Saariston rengastietä. Jonkinmoinen lenkki kuroutuu kiinni Nauvossa. Kotisaaren rannassa pääsen vihdoin kellumaan kirkkaaseen veteen.