Nordlandsruta-Hytte

Suomalainen autiotupa tapaa olla pieni hirsirakenteinen talo, jolla on historia metsätyöporukan kämppänä. Oven ja karmin välistä sopivat hyttyset lentämään ja lumi tuiskuamaan. Ikkunat ovat pienet neliruutuiset. Sisällä on aina hämärää. Pasianssia lyödään kynttilänvalossa naarmuisen pirttipöydän pintaan. Kamiina hehkuu lämpöä ja napsahtelee yöllä jäähtyessään. Hyllyllä tuvan nurkassa nojaa seinään pari pehmeäkantista rikosromaania. Seisoopa siellä pussi karkeaa suolaa ja puoliksi puristettu sinappituubi. Joku on unohtanut otsalampun.

Nordlandsruta vaellusreitin varrelta näin alkeelliset asuinolot löytyy vain yhdestä Norjan Metsähallituksen, Statskogin kämpästä ja muutamista taukotuvista, joita ei ole yöpymiseen tarkoitettu. Vieraskirjat kuitenkin kertovat, että juuri tämä on sitä alkuvoimaista eräelämää, jota erityisesti Keski-Eurooppalaiset kaipaavat ja arvostavat. Tämän tunnelman perässä kannattaisi patikoida Suomeen. Norjalainen tupa, hytte tarjoaa jotain ihan muuta. Nordlandsrutan varrelta löytyy 26 toinen toistaan hienompaa esimerkkiä.

Telttapaikka norjalaisella mustikkamaalla.

Yhden telttayön jälkeen käänsin ensi kertaa standardiavainta isossa messingin värisessä munalukossa. Samanlainen lukko telkeää jokaisen DNT:n (Den Norske Turistförening) tuvan oven. Avaimen voi tilata DNT:n verkkokaupasta.

Nostin repun Hunddalshyttan eteiseen. Tupaan tullessa huomasin ensimmäiseksi sohvaryhmän. Sitten katseeni kiinnittyi muovisandaaleihin. Kevytjalkineet oli järjestetty koon mukaan seinätelineeseen. Seuraavaksi kurkistin makuuhuoneisiin. Ykkösessä ja kakkosessa oli kaksi kerrossänkyä kummassakin. Kolmosessa oli yksi kerrossänky. Vuoteissa oli patjat, joiden päälle oli pinottu peitot ja tyynyt. 

Esimerkiksi: Skoaddejávrehytta.

Tuvalle tullessa ensimmäinen tehtävä on sisäänkirjautuminen. Kirjaan merkitään kulkijan nimi, kotimaa, edellinen yöpaikka, seuraava suunniteltu yöpaikka, tulo-ja lähtöpäivä sekä maksutiedot. Petipaikka maksaa yleensä noin 400-500 Norjan Kruunua. Euroiksi muunnettuna hinta on noin neljäkymppiä. Avainta tilatessaan kannattaa samalla liittyä DNT:n jäseneksi. Majoituksen hinnasta putoaa puolet pois. Ennen aikaan etu oli tarjolla myös Suomen ladun jäsenille, mutta säännöt muuttuivat vuonna 2025. Yöpymiset voi maksaa kerralla jälkikäteen ja kätevimmin se käy sovelluksen kautta.

Punkan voi halutessaan varata etukäteen, mutta minä en halunnut sitoutua päivämääriin. Kerran muutin toiseen huoneeseen, kun valitsemani vuode ja sen ylänaapuri oli varattu yhdessä retkeilevälle parivaljakolle. Sohvalle en päätynyt, saati lattialle. Mahdollisimman rauhallinen pesä järjestettiin hyvässä sovussa silloinkin, kun tuvan täytti norjalais-espanjalainen leirikouluporukka. Monta yötä vietin yksin.

Sillä välin Hunddalshyttalla. Tein tulen kamiinaan. Kävin jokirannassa hakemassa juomavettä metalliämpäriin. Tullessani avasin eteisessä kaasupullon venttiilin. Laitoin kahviveden liedelle kiehumaan.

Kävin läpi keittiön kaapit. Kattiloita oli kaiken kokoisia ja paistinpannuja monta. Matalat ja syvät lautaset sekä jälkiruokakulhot seisoivat omissa pinoissaan. Hyllyillä oli juomalaseja, viinilaseja ja snapsilaseja. Laatikoista löytyivät aterimet, kauhat, lastat, kaulimet ja sen sellaiset. Mukien joukosta valitsin parempaa posliinia, soman pienen kukkakuvioisen kahvikupin.

Myös Hunddalshyttan seinään oli pultattu aurinkopaneelit. Vasta seuraavalla tuvalla Cunojávren rannassa hoksasin, että mökkiin voi sytyttää sähkövalon. Virta käännetään päälle ohjauspaneelista ja niin kauan kuin ajastin tikittää, kaikki toimii kuin kotosalla. Joillakin tuvilla huusiinkin syttyi valo, kun liiketunnistin hoksasi hätäisen tulijan.

Muiden esimerkkiä seuraten opin etsimään ikkunaverhojen takana piileskeleviä USB-pistokkeita. Laitteet sai ladattua ja varavirtapankki kulki repussa turhan panttina. Sähkön kulutus oli kaikkiaan vähäistä. Otin kuvia puhelimella ja kameralla. Pari kertaa päivässä avasin puhelimeen ladatun karttasovelluksen. Tietoverkkoa ei etenkään reitin pohjoisessa päässä kannattanut tavoitella. 

Krukkistua.

Monen mökin hyllyssä oli radio. Joskus sohvan päädyssä seisoi akustinen kitara. Krukkistualla niitä oli kaksi ja molempien pehmolaukusta löytyy uusi kielisarja.

Norjalaista hytte-elämää voisi periaatteessa viettää hyvin kevyin kantamuksin. Tupaan asettuvan asukkaan odotetaan kantavan omat eväät ja makuupussilakana. Tosiasiassa teltta, makuupussi, makuualusta, keitin ja kattila sekä kartta ja kompassi täytyy turvallisuuden takia kuitenkin pakata mukaan jos tupa ei satu olemaan yksi niistä harvoista, joiden lähelle pääsee tietä pitkin.

Argaladhytta.

Tupien pihapiirissä on yleensä puuvaja, puu-cee ja toinen pienempi, niin sanottu turvatupa, siltä varalta, että päärakennus tuhoutuu. Usein se on leiripihan vanha tupa. Monesti tästä sivumökissä löytyy koirien kanssa kulkeville varattu tila.

Sulitjelmassa kuulin tarinan saksalaisesta, joka vuonna 2006 hiihteli alas tuntureilta ankaran Narve-myrskyn jälkeen. Mies kertoi nukkuneensa hyvin pienessä ja vanhassa Sorjus-tuvassa, mutta harmitteli, kun polttopuut piti kaivaa pihamaata peittävästä syvästä hangesta. Paikallisia tämä kovin kummastutti, koska muistivat hyvin varastoineensa halot isomman mökin alle suojaan. Isommasta mökistä saksalainen ei tiennyt mitään. Seuraavalla viikolla tunturiin hiihtäneet tarkastajat saivat huomata uudemman mökin kadonneen sanan mukaisesti taivaan tuuliin. Vain kamiina löytyi satojen metrien päästä järven jäältä.

Ruotsin puolella, Sårjåsjávren koillispäässä majoitusta tarjoaa konsuli Personin tyttärelleen vuonna 1892 rakennuttama STF:n tupa.

Monella mökillä on verholla erotettu peseytymistila. Joskus se saattaa olla vallan erillinen huone, josta löytyy oikea lavuaari. Joskus myös keittiössä on viemäröity lavuaari. Yleensä pihasta löytyy laskivedelle oma kaatopaikka, jonne se kannetaan vanhaan tapaan ämpärillä.

Sauna on harvinaisuus. Sellainen löytyy esimerkiksi Røysvatn hytten puuvajasta. Minulle keittiön pöydässä syötetty tarina kertoo, että löylyhuone rakennettiin lisähuokuttimeksi, kun huomattiin, että tupa oli koko Norjan noin kuudestasadasta se toiseksi vähiten käytetty. Pihapiirissä on myös ihanteellinen uimalammikko.

Gautelishyttan keittiön pöydän äärestä tapasin Tukholmasta tulleen Karinin. Kerroin, että lupasin lämmittää vajan yhteyteen rakennetun saunan perässä tuleville saksalaisveljeksille. Karin oli jo käynyt vilkaisemassa löylyhuonetta. Kiukaan kylkeen oli teipattu lämmityskiellosta kertova lappu. Kipaisin pettyneenä pesulle jääkylmään järveen.

Palasin keittiöön kuumentamaan tomaattisoppaa ja kahvia. Järveltä kuului perämoottorin pärinä. Itsekin Ruotsin puolella tupavastaavana toimiva Karin tuohtui sadattelemaan, ettei tälläkään järvellä saa käyttää moottorivenettä. Paitsi viralliset tahot, jotka ovat tulossa korjaamaan saunan kiuasta, arvelin minä. Pian pienen alumiinipaatin kokka kolahti rantakiville ja sieltä he tulivat, kaksi miestä ja työkalulaatikko. Tuossa tuokiossa he yhdistivät irronneen hormiputken ja laittoivat koetulen kiukaan alle. Saimme luvan jatkaa saunan lämmittämistä. Saunajuomaksi miehet jättivät kaksi isoa limupulloa.

Gautelishytta. Norjalainen mökkisauna.

Tuulisiksi tiedetyillä paikoilla tuvat on kiinnitetty kamaraan tukevilla vaijereilla. Minä koin kovimmat puhurit Sauvas-tuvalla. Iltapalaa popsiessa tärisevä pöytä ei vielä haitannut, mutta kun asettui nukkumaan ja lattian ali ulvova tuuli pani sängyn tutisemaan, hiipi väkisin mieleen pieni epäilys rakennuksen ja vonkuvien vaijerien kestävyydestä.

Sauvashytta. Kirja pysyy kädessä vaikka tupa tärisee tuulessa.

Norjalaisten tunturitupien hyllyistä löytyvät kirjat olivat valtaosin norjankielisiä. Myös saksalaiset olivat jaksaneet kantaa luettavaa tunturiin. Englanninkielisiä romaaneja kohtasin reitin varrelta kolme. Yksi oli kökköinen tusinafantasia, toinen Lee Childin kynäilemä älyvapaa Jack Reacher toimintamälli, jonka senkin luin hätäpäissäni kannesta kanteen ja kolmas John Hardingin hauska ja merkillinen One Big Damn Puzzler.

Ylivoimaisesti eniten esiintyvä kirja oli Stieg Larsonin Millennium trilogian avausosa Män som hatar kvinnor, joka löytyi ruotsin lisäksi kaikilla kolmella jo mainitulla kielellä. Ainoa koko matkalla kohtaamani suomenkielinen kirja oli Antti Hyryn Uuni. Ihmetellä sopii millainen ultra-heavy-retkeilijä oli raahannut tunturiin kovakantisen, tasan 400 sivuisen järkäleen.

Tjalalveshytta. Katon korjaajat tulevat kopterilla töihin.

Palvelut jonossa. Reittimerkki, taukotupa ja silta.

Vietin öitä myös yksityisen omistamassa "mökissä".

Kvitsteindalstunet. DNT tarjosi monesti ihan yhtä komeat olot.

Kvitsteindalstunet. Tupakeittiö.

Umbukta fjellstue. Aitassa asuu palovartijakettu.

Reitin eteläpäässä yövytään yksityisissä majataloissa ja leirintämökeissä. Grannes Camping Unkervatnet järven rannalla tarjosi jännittävän elämyksen ja aikamatkan. Leirintäalue oli helppo hoksata tien varresta, mutta minkäänlaista vastaanottotoimistoa en onnistunut löytämään. Rannalla lähtöä tekevät ruotsalaiset matkailuautoilijat, ainoat maisemassa näkyvät ihmiset, osasivat kertoa omistajan asuvan vihreässä talossa tien toisella puolella. Taloa lähestyessäni huomasinkin kuistin ikkunaan teipatun käsin kirjoitetun lapun "resepsjon". Puhelinnumeroa lapussa ei ollut. Koputin oveen. Ei vastausta.

Palasin tien toiselle puolelle ja laitoin lounaan leirintäalueen yhteiskeittiössä. Ihmettelin seinälle kiinnitettyjä valokuvia ja tulosteita, joissa miehet esittelivät toinen toistaan suurempia taimenia. Vaatteista ja varusteista päätellen kalan tulo oli ollut parhaimmillaan 80-luvulla.

Sitten palasin kuistille koputtelemaan. Ei vastausta. Eteisen seinästä löysin soittokellon nappulan. Painoin sitä pitkään. Kuulin, kuinka sisällä pirisi. Uskaltauduin astumaan kynnyksen yli. Koputtelin ja huhuilin ja kävin varovasti peremmälle. Olohuoneen ovelta näin sohvalla nukkuvan miehen. Huusin haloota kovin kovaa ja lopulta mies havahtui. Hän ei näyttänyt yllättyvän vähääkään ja tarttui saman tien leirintätoimeen. Vuokrasin mökin hinnalla, jota tuskin oli tarkistettu sitten sen kalaisan 80-luvun. Mies kertoi ylpeänä, että kuluneena kesänä alueella oli yöpynyt jo 140 vaeltajaa. Kortti ei käynyt, vaihtorahaa ei ollut. Sovittiin, että maksan pankin kautta. Omistaja raapusti paperilapulle erittäin vaikeasti tulkittavan tilinumeron.

Asetuin pieneen mökkiin, jonka kalusteet olivat vanhoja jo 80-luvulla. Myös suihkutiloissa koki astuneensa aikaikkunan läpi menneeseen. Kaikki oli vanhaa ja kulunutta, mutta kaikki oli myös ihmeen hyvässä järjestyksessä ja ikäänsä nähden kunnossa. Siivous oli hoidettu viimeisen päälle.

Sain myöhemmin kuulla, että sohvalta ylös hätyyttämäni Eldor oli jo 88 vuotias. Isännän ikääntyessä vastuun alueesta oli kantanut muutamaa vuotta nuorempi pikkusisko, joka asuu naapuritalossa. Paljon myöhemmin sain yöpymisen maksettua norjalaisen tuttavan välittämällä käteisellä. Samasta lähteestä sain kuulla, että Eldor ja sisko olivat päättäneet panna pillit pussiin. Jatkajaa etsitään.

Grannes camping.