Nordlandsruta - Kiirunan koettelemus

Taksi pysähtyy valtakunnanrajalle. Kurottelen selkänojien väliin maksamaan osuuteni laskusta. Tästä pisteestä maksupääte vielä yltää ruotsalaiseen tietoverkkoon. Norjalainen verkko löytyisi vasta Narvikin nurkilta. 

Meitä viilettää täällä avoimella tunturiylängöllä melko kansainvälinen joukko. Pelkääjän paikalla istuu talebanin hallitsemasta Afganista paennut vieraita kieliä taitamaton mies. Takapenkin vasemmassa laidassa istuu miehen tulkki ja matkaopas, vastikään opintonsa Tromssassa aloittanut tytär. Keskellä matkustaa uusi-seelantilainen psykologi ja queer-aktivisti. Oikean puoleisesta takaikkunasta katselen maisemaa minä, pitkänhuiskea suomalainen patikkaretkeilijä. Kuski on syntynyt Ghanassa.

Ryhmä muodostui edellisenä päivänä. Aluksi seisoin yksin Kiirunan linja-autoasemalla, lyttyyn potkitussa pysäkkikatoksessa. Missään ison aukion ympäristössä ei näkynyt ihmisiä. Tämä puoli kaupunkia oli tyhjennetty. Ainoa asuttu rakennus mahtoi olla SpiS hostel, jossa yövyin. Aukion laidalla seisova punainen kirkko, yksi Ruotsin suurimmista puurakennuksista hinattaisiin sekin pois tulevana kesänä.

Koko Kiiruna muuttaa kolme kilometriä itään. Siirron saa parikymmentä vanhaa rakennusta, muuten tehdään uutta. Ruotsin valtion omistama LKAB-kaivosyhtiö maksaa laskun. Entisellä paikalla kaupunkia uhkaisi kuoppaan vajoaminen, kun sen alla olevaa malmia aletaan louhia. Esiintymän on arvioitu tuottavan 80 prosenttia Euroopasta saatavasta rautamalmista ja sen arvoksi on laskettu noin 200 miljardia euroa.

Kiirunan entinen keskusta. Linja-autoasema rajautuu kuvasta vasemmalle.

Aamuaurinkoiselle aukiolle kääntyi poliisiauto. Viittoilin viranomaiset luokseni ja kysyin tietävätkö he mitään rautatieasemalle ajavasta sukkula-bussista. He tiesivät, että semmoinen olisi tulossa tunnin päästä ja minä tulin tietämään, että kelloni oli edelleen kotimaan ajassa. Palasin hostellin yllättävän hyvään aamiaispöytään.

Tunnin päästä palasin pysäkille. Uusi-seelantilainen seisoi jo katoksessa. Vieressä pakkasi iloinen italialaismiekkonen polkupyörää pahvilaatikkoon. Hän oli ajanut Haaparannasta hentorakenteisella maantiepyörällä ja kärsinyt 350 kilometrin matkalla kahdeksan rengasrikkoa. Pyörä oli vääränlainen ja reitti rannikolta tunturiin pelkkää ylämäkeä, mutta mies oli ollut ikimuistoisella retkellä ja oli siksi hyvillä mielin.

Ajan kanssa aukiolle alkoi valua väkeä kaikista suunnista. Kaikilla oli reppu ja kaikki odottivat Nikkaluotkan ja Abiskon autoa. Retkeilijöiden kohteena oli Kebnekaisen patikka. Tällä oikealla tunnilla asemalle menevää vuoroa ei oikeasti tullut. Me junaan pyrkivät pääsimme tuntureille suuntaavan bussin kyydissä asemalle asti vaikka virallisesti auto ei liikennöi kaupungin sisäisessä liikenteessä. Kiltti kuski soitti pomolle ja sai luvan taivuttaa sääntöjä tämän ainoan kerran.

Asema sijaitsee järven rannassa vanhan kaupungin takalaidalla, eikä siellä muuta olekaan. Juna Norjaan oli jo mennyt. Italialainen ehti valtavan pahvipakkauksensa kanssa Ruotsiin päin lähtevään. Uusi-seelantilaisen kanssa asetuimme odotushuoneeseen. Tilassa on vessa ja vesihana. Kaivoimme retkikeittimen esiin. Minun kuuma veteni maustettiin murukahvilla. Uusi-seelantilainen nautti teetä. Kahvin jälkeen korvasin liian aikaisen heräämisen kunnon päiväunilla. Seuraavan junan lähtöön oli kuusi tuntia.

Asemalle alkoi kerääntyä väkeä kuluttamaan odottavan pitkää aikaa. Näytöt laiturilla heräsivät loistamaan. Juna sai myöhäisemmän lähtöajan ja heti perään vielä myöhäisemmän. Lopulta se tuli puoli tuntia jälkimmäisen jälkeen. Pääsimme astumaan kyytiin, mutta mihinkään ei menty. Mitään ei selitetty. 

Vaunussa alkoi kiertää huhuja. Tulisi kaksi bussia, joilla juna korvataan. Kävin kysymässä omassa osastossaan istuvalta henkilökunnalta. He odottivat puhelua päämajasta. Kysyin myös saammeko noutaa ravintolavaunussa ruokaa ja juomaa. Joskus matkustajia hyvitellään sillä tavalla, kun viivästyminen venyy. Virkailijat nauroivat kuorossa, eivät ivallisesti, vaan iloisesti yllättyneinä. Hauska veikko tuli esittäneeksi ennenkuulumattoman pöhkön kysymyksen.

Reilun tunnin kuluttua bussihuhu hyväksyttiin täytenä totena. Väki siirtyy takaisin laiturille. Henkilökunta ei edelleenkään osannut sanoa mitään matkasta Narvikiin päin, mutta nyt jo täpötäydelle laiturille pakkautuneet toiseen suuntaan matkaavat saivat iloisia uutisia. He nousivat kyytiin ja sinne se lähti, Ruotsiin, meidän junamme.

Rautatieyhtiö Vy ei vastannut puheluihin, eikä sähköposteihin, mutta laittoi jokaisen yrityksen jälkeen viestin, jossa julistettiin miten iloisia he olivat, kun voivat pitää yhteyttä asiakkaisiin. Lopulta kaikki lipun varanneet saivat samanlaisen sähköpostin. Junan korvaavia busseja yritettiin hankkia.

Monen mitta tuli täyteen ja sitten täyttyivät Kiirunan seudun taksit. Ihmiset palasivat keskustaan. Normaalisti operoivaa bussi-sukkulaa ei luonnollisesti ajettu, kun kerran junatkaan eivät kulkeneet. Abiskoon menevät keräsivät väkeä takseihin. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Aseman vessassa täytettiin vesipulloja jonossa.

Parin tunnin päästä ruotsalaisiin liitttymiin tipahti tekstiviesti. Kaiken maailman kulkijat kerääntyivät päät yhdessä tiedotetta lukemaan. Kyytiä ei tänään tulisi, mutta rautatieyhtiö oli päättänyt majoittaa jäljellä olevat matkustajat kahteen keskustan hotelliin. Tässä vaiheessa kertyi kasaan mannertenvälinen taksikimppamme.

Ensimmäisessä hotellissa oli jäljellä yksi neljän hengen huone. Ryhmän koostumus oli sen verran konstikas, ettei se tullut kysymykseen. Toisessa hotellissa oli väljempää. Isä ja tytär saivat kahden hengen huoneen ja me yksin matkaavat kumpikin ihan oman. Lisäksi saimme ostaa illallisen, joka luvattiin korvata rautatieyhtiölle toimitettua kuittia vastaan. (Korvattiinkin, 7 kuukauden kuluttua.)

Tietysti saimme myös aamiaisen, joka syötiin varhain, koska tämän päivän murmeleiden piti ehtiä taas sukkulabussin kyydissä 9:31 junalle. Tällä kertaa pysäkki oli kätevästi ihan hotellin edestä. Uloskirjautumisen yhteydessä virkailija kertoi saaneensa juuri viestin Vy-junilta. Kello 12 tulisi kaksi junan korvaavaa bussia, joiden kyytiin poimittaisiin hotelleihin asutettu väki. Keskeytin prosessin ja palasin ylimääräisen suihkun kautta jättivuoteeseen torkkumaan.

Toisella uloskirjautumisen hetkellä tapasin vastaanoton tiskillä tutun ryhmän. Virkailija oli saanut taas viestin. Tällä kertaa kerrottiin, että linja-autot oli peruttu, koska iltapäivällä saattaisi tulla juna. Toisilla tuli aikaraja vastaan. Kaikkien kolmen pitäisi ehtiä illaksi Narvikin kautta Tromssaan. Minäkään en halunnut kuluttaa vielä yhtä patikkapäivää Kiirunassa notkuen. Minun pitäisi olla 16 päivän päästä jossain Njallejávrre nimisessä paikassa ruokapudotusta vastassa. Olin mitannut päivämatkat ja tehnyt retken ensimmäiselle osuudelle poikkeuksellisen tarkan suunnitelman, mutta en voinut varmasti tietää olisiko minulla voimia kiriä menetetty aika kiinni hyvin mäkisessä maastossa ja täpötäyden rinkan kanssa. Tilasimme taksin Norjaan.

Jään kyydistä hetikohta maksutapahtuman, rajan ja Björnfjellin rautatieseisakkeen jälkeen. Nordlandsruta-polun pää löytyy helposti. Keli on ihana ja olo on helpottunut. Tästä eteenpäin matkan edistyminen on omissa jaloissa.