Nordlandsruta - Turmat

Nordlandsruta kulkee harvaan asutulla seudulla Norjan tunturimaassa ja vähän Ruotsissa. Koko 650 kilometrin matkalla polku poikkeaa vain yhdessä ympärivuotisessa asutuksessa. Sulitjelma sijaitsee melko tarkalleen reitin puolivälissä. Entisessä kaivoskylässä on hieno museo, kansainvälistä katutaidetta ja ainoa reitin varteen osuva kauppa.

Kauppaa ei ole myöskään välittömästi polun kummassakaan päässä. Välillä on muutama tien pieleen osuva reittipiste, josta voi hankkia kyydin ostoksille. Muutamaan majapaikkaan voi lähettää ruokapaketin itseään odottamaan. Lisäksi ruotsalaisilla tunturimajoilla saattaa olla pieni kioski ja saamenkylissä myydään ainakin kalaa ja rieskaa.

Minulla oli puolellani huomattava etu. Olin polulla töissä. Taustalla vaikutti kulttuuripääkaupunkivuotta viettävä Bodø ja sen ohjelmaan kuulunut European Cabins of Culture-hanke. Käytännön asioista vastasi Nordlansdrutan etu-ja takaperin tunteva Knut Berntsen. Sama mies on kirjoittanut vuonna 2024 julkaistun opaskirjan reitille.

Suunnittelimme viisi ruokapakettia. Minä tein ostoslistat. Knut kävi kaupassa ja Norjan metsähallituksen, Statskogin, työntekijät veivät paketit sovituille tunturituville.

 

Evästauon paikka.

Ensimmäiselle etapille tein eväsostoksia jo tamperelaisessa kauppakeskuksessa linja-autoaseman takana. Laskin karkeasti kahden viikon aterioiden määrän, lisäsin päälle pari päivää pelivaraa, ynnäsin ylimääräisiä herkkupaloja ja yritin kätkeä mukaan muutaman iloisen yllätyksen.

Kotimaisesta marketista lähti mukaan tuttuja pitkän matkan eväitä. Puurohiutaleita, pasta-aterioita ja pika-makaronia, nuudeleita, kuskusia ja nopeasti kypsyvää riisiä, kaiken tukevaksi taikovaa perunamuusijauhetta, kuppikeittoja, salamia, erilaisia pasteijaputkiloita, hummusta, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, hapankorppuja, suolakekseja, makeita keksejä, suklaata ja imeskeltäviä hedelmäkarkkeja sekä murukahvia ja cappucino-pussukoita. Sisällön lisäksi pitää ottaa huomioon pakkausmateriaalin paino. Purkkeja ja purnukoita saattaa joutua kantamaan pitkään myös tyhjänä. Jätepisteet ovat Nordlandsrutan varrella yhtä harvassa kuin ostoskeskukset.

Uumajassa hankin vielä tuoretavaraa ja leipomotuotteita muutamalle ensimmäiselle päivälle. Keitin kovaksi kuusi kananmunaa.

 

Juomavettä virtaa ruokailijan ulottuvilla.

Rehvakkaammissa retkeilykertomuksissa salskeat sankarit heilauttavat repun selkään. Minä nostin rinkan ensin kiven päälle tai istuin itse maahan ja pujottauduin sitten hihnojen sisään. Tarkkaan mietittynäkin noin 16 päivän eväistä kertyi reppuun painoa kokolailla kamalasti. En punninnut rinkkaa. Onneksi ruotsalainen Kajka-barokkikaappi on mukava kantaa. Muutaman päivän jälkeen se oli selässä lähes huomaamaton ja keveni jokaisella aterialla.

Kahden ensimmäisen viikon aikana vakiintui jo monelta retkeltä tuttu ruokarytmi. Aamiaisella on aina puuroa ja kahvia. Vauraina päivinä puuron seassa on jotain hyvää, kuten vaikkapa banaanilastuja. Työpäivän aikana syön hyvin vähän. Lounas voi olla pari viipaletta hapankorppua tai muutamia suolaisia keksejä. Päällysteenä on yleensä jotain vähäisinäkin määrinä maukasta, kuten vaikkapa tonnikalapasteijaa. Ohessa popsin pähkinöitä. Jälkiruokana tarjoilen makean keksin tai nokareen suklaata.

Yleisesti ottaen suklaa ja energiapatukat ovat aina odottamassa vasta tuon mäen päällä tai tuon suon takana, eikä niitä koskaan syödä kerralla kokonaan. Pienelläkin evästauolla asetun aina istumaan paitsi jos keli on aivan hirveä. Kovissa paikoissa ja pitkillä pätkillä sulattelen usein suussa hedelmäkarkkia.

Kevytlounas kaikkineen.

Evästauko raukin juurella, 800 metriä merenpinnan yläpuolella.

Perille pääsyn hetkellä syön yleensä suinpäin lämminkuppi-keiton ja samasta kuumasta vedestä laitan kahvin. Leiriytymiseen liittyvien toimien ja asettumisen jälkeen on varsinaisen aterian aika. Se on jotain tukevaa ja lämmintä ja sitä pitää olla paljon. Pasta-aterioihin lisään aina makaroneja. Nuudelit saostan pottumuusilla. Kansainvälisissä retkeilypiireissä tuote, jota pitkään pidin omana neronleimauksenani, tunnetaan nimellä noodlebomb. Paahdettu sipulirouhe sopii melkein mihin vaan, samoin salamikuutiot. Ihanaa on, jos kyydissä kulkee vielä muutamia valkosipulin kynsiä.

Nordlandsrutan ensimmäisen etapin kulkua leimasi huolellinen säännöstely. Kaikki tähän päivään lisätty lisää huomisen niukkuutta. Toisin kuin arjessa yleensä, kulutan kulkeissani enemmän kuin tankkaan.

Parin viikon patikoinnin jälkeen aloin ajatella vitamiineja. Kävelin ajatuksissani suolla. Kuin tilauksesta joka puolella kypsyvät lakat hävittivät huolen. Sitten saavuin paremmille mustikkamaille. Rinteitä noustessani poimin kaikkein muhkeimmat ja juuri käteen osuvat. Eväspaikkaa etsiessäni hain istuinkiven, jolta ylettyy kahmimaan marjoja suuhun.

Alkumatkan aikana maha oli kodinomaisesta täynnä ainoastaan syntymäpäivänäni. Pauro-tuvalle meloen saapuneet norjalaiset kehuivat tuoneensa mukanaan yli 100 kiloa tavaraa. Siellä oli seassa sellaiset ainekset, joiden avulla päivänsankarille järjestettiin lättykestit. Miten makeaa olikaan sokeri, miten maukasta mansikkahillo. Lisäksi pöytään katettiin näkkileipää ja tuubeihin tungettua sulatejuustoa. Makuja oli tarjolla kuusi erilaista.

Ruokariehan keskelle lätyntuoksuiseen majaan saapui iäkäs sveitsiläinen vaeltaja. Riemulla ei ollut rajoja. Sama mies oli sattunut tähän samaan tupaan saman pariskunnan kanssa myös kaksi vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa miekkosella oli mukanaan kaksi rautua. Tuokio myöhemmin tuli tuulikaapista kahden hengen uusi-seelantilais unkarinsaksalainen seurue. Myös heillä oli repussa rautuja. Kalat oli kulkijoille lahjoittanut edellisellä tuvalla verkkoja liottanut DNT:n talkootyöryhmä. Paistoimme kalat ja kaadoimme kaikki perunamuusijauhetta yhteiseen pottiin. Illallisella nautimme tunturijärven jalokalaa kynttilän valossa. 

Synttärit Pauro tuvalla.

Annettuna päivänä minun tuli olla Njallejávrre nimisessä paikassa. Siellä minut tavoitti pari päivää perässäni lähtenyt DNT:n ja European Cabins of Culture tapahtuman kokoama ryhmä, joka taivaltsi reitin pohjoisen puolikkaan Sulitjelmaan saakka. Siellä vastaanotimme eväspaketteja taivaalta.

Eväät ovat laskeutuneet. Kuva: Bjorn-Are Melvik

Näillä mennään.

Kohtaamispaikalla en enää muistanut mitä tulin tilanneeksi, mutta sen muistin hyvin, että prosessi tuntui melkein kohtuuttoman vaikealta. Miten tehdä viisi ostoslistaa, joiden ruokkimana retkeilee monen viikon ajan, kun ei tiedä mitä norjalaisessa kaupassa on tarjolla?

Tuiman tuskailun jälkeen keksin kysyä missä kaupassa Knut aikoo käydä. Sitten menin kaupan verkkosivuille ja aloin täyttää ostoskoria. Löysin kaikille vakio-ostoksilleni riittävän lähelle osuvan vaihtoehdon ja poimin mukaan jonkin verran paikallisväriä. Yleisesti voi sanoa, että pelasin varman päälle. Retkellä ei halua pettyä kauas kannettuihin tuotteisiin. Nappasin Knutille näyttökuvan, jonka avulla tuotteet on kaupassa helppo tunnistaa ja kirjoitin viisi vähän erilaista ostoslistaa eri etapeille. 

Ensimmäinen paketti tuntui melko tiukan säännöstelyn jälkeen Aladdinin salaisen eväsluolan aarteelta. Lisäksi ryhmä jakoi yltäkylläisyyttä ympärilleen. Sain tuoretta leipää ja voita ja pullaa. Statskogin avuksemme lähettämä kaksikko tarjoili lakkoja kermavaahdon kera. Illalla käristettiin neljä kiloa hirveä siivuiksi vuoltuna maailman kalleimmalla nuotiolla. Herrasmiehet olivat tullessaan hakeneet halkosäkin ruotsalaiselta huoltoasemalta ja lennättäneet palikat mukanaan helikopterilla puuttomaan tunturiin. Muutamilla norjalaisilla oli repussa viskiä. Vielä useammat nostivat akvaviitti-maljan.

Nykypäivän norjalainen retkiruokavakio on pussiin pakattu Turmat valmisateria, joka kypsyy syötäväksi muutamassa minuutissa, kun sekaan kaataa kuumaa vettä. Retken mittaan maistoin kolmen eri valmistajan tuotetta. Paras oli Gilde Turmat. Siinä on sekä paras koostumus, että paras maku.

Paikalliset kaivoivat repusta useimmiten kirkkaan oranssin REAL Turmat pussin, joita meilläkin myydään. Ne ovat vähän edullisempia, mutta niissä on myös vähemmän makua ja mussuisempi rakenne. Toisaalta on ehkä epäreilua arvostella varsinkaan suutuntumaa, kun kumminkin lisäsin jokaiseen pussiin ainakin kourallisen kuskusia tai pikamakarooneja.

Heikoimmin testissäni pärjäsi norjalaisen ulkoiluvaikuttajan Lars Monssenin tuote. Pussissa on vähemmän, mauttomampaa ja muodottomampaa ruokaa. Monsenin evään etu on sen vegaanisuus. Sitä kautta jouduin pohtimaan, mihin muut valmisteet tarvitsevat sekaan ripotellut kuolleen eläimen rippuset, kun niillä ei mielestäni ole mitään vaikutusta makuun eikä koostumukseen. Onko kysymys kuluttajan mieltymyksistä? Pitääkö vaan olla chicken ja beef?

Keitto, kahvi ja kirja. Sorjus tupa.

Ensimmäisen etapin jälkeen ruokatalous ei enää mennyt tiukalle. Kukaan konna ei ollut kajonnut tupien eteishyllyillä odottaviin laatikoihin ja jokaisesta paketeista kuoriutui esiin iloisia yllätyksiä. Norjalainen pikapuuro on kotimaisen veroista. Makrillitahna on maukasta. Kahdessa lähetyksessä oli mukana muovipulloon pakattua mansikkahilloa puuron päällisiksi. Suklaalevyjä ja patukoita piisasi ylenmäärin. Kahvia olin tilannut niin reilusti, että sitä riitti kotiin asti. Jokaisessa paketissa oli myös keittimen kaasupatruuna, joissakin jopa kaksi. Koska kaikissa tuvissa on poikkeuksetta tarjolla kaasua talon puolesta, päädyin kantamaan kotiin kuusi kappaletta 230 gramman kaasusäiliöitä. Vaan kukapa niitä grammoja retkeillessä laskee?

Taukopaikka on kiven takana.

Ryhmän tahdissa taivaltaessa pääsin mukaan useammallekin juhla-aterialle. Ensimmäinen nautittiin Nuortakråggen kammin pihassa järjestetyn taidetapahtuman jälkeen. Alkuruokana tarjoiltiin lämmin-ja kylmäsavustettua poroa, variksenmarjahilloa ja smetanaa sekä näkkileipää. Pääruokana oli lohikeitto, kotona paistettua leipää ja voita. Jälkiruokana nostettiin pöytään marjoilla maustettu suklaakakku. Kammissa kiehui kahvi jättiläismäisessä kuparipannussa.

Seuraavan kerran keräännyimme juhla-aterialle Ruotsissa, Stáloluoktan tunturimajalla. Kiiruhdimme jokirannan saunasta kotakirkon porontaljoille kuulemaan tarinoita Luulajan saamelaisten historiasta ja tämän päivän elämänmenosta. Tähän kirkkoon sopi tulla saunakaljat kourassa. Tällä kertaa pääruokana oli asiaankuuluva poronkäristys ja perunamuusi. Päähuomion varasti kuitenkin tuore vihreä salaatti, jossa oli kurkkua ja tomaattia. Jälkiruokana oli iso kasa lättyjä. Niiden väliin oli ladottu kerroksittain lakkoja. Pinoa kutsuttiin kakuksi, koska se tarjoiltiin täytekakun tapaan leikattuna. Pannukahvi kiehautettiin nuotiolla ja sen kylkeen saimme vielä kanelipullia. Puusteja oli kaikille kaksi ja monille vielä kolmaskin.

Ny-Sulitjelman tuvan takana saimme seurata improvisaatioteatteria. Sitten siirryimme sisälle ja pöydän ääreen. Suuressa salissa oli vohvelirauta kuumana. Söin yhden suolaisen sulatejuuston kera ja toisen makean hillolla. DNT:n vapaaehtoiset kattoivat buffet-pöydän. Vadeissa oli paahdettua leipää, tomaatteja, kurkkua, salaattia, juustoja, paistettua sipulia, jauhelihapihvejä ja hernemuusia. Keräsin lautaselle kaikkea ja vasta toisella kierroksella hoksasin koota annetuista aineksista hampurilaisen. Vohveleista ei tullut loppua ollenkaan.

European Cabins of Culture-hankkeen ryhmävaellus päättyi Nordlandsruta-reitin puoliväliin, Sulitjelma Turistsenter leirintäalueelle, missä etelästä aloittanut ryhmä kohtasi pohjoisesta tulleet. Juhlapäivän ohjelmaan kuului runoutta, nykytanssia ja kotaan ripustettu taidenäyttely. Minä rakensin pihamaalla vesimyllyn, joka ei lopulta päätynyt virtaavaan veteen vaan ravintolan hyllylle. Siinä suureen kotaan sisustetussa ravintolassa söimme illalla poronkäristystä. Perunat tarjoiltiin poikkeuksellisesti lohkoina. 

Tuulensuojassa poropaimenten mökissä.

Ulkona vihuri nostaa vaahtopäät pikku järveen.

Polun eteläisen puolikkaan taivalsin omia aikojani. Enää ei istuttu ryhmän kanssa juhla-aterialle, mutta joitakin ravintorikkaita yllätyksiä sain sentään kokea. Ryhmästä tuttu kaveri tuli kylään E6-valtatien varressa sijaitsevalle Bolnastualle. Hän poimi minut portaalta kyytiin ja kuljetti autolla toiseen maailmaan, hampurilaisaterialle tien varren taukotaivaaseen. Tullessaan hän toi myös kaksi kassillista ruokaa. Kävimme tuliaiset läpi ja minä poimin kyytiin sen, mitä uskon jaksavani kantaa. Tälle mökille oli toimitettu myös ruokapaketti ja reppu saavutti epäilemättä uuden painoennätyksen. Seuraavana päivänä sipaisin tunturissa voita valkealle leivälle ja levitin päälle kylmäsavustettua lohta.

Kvitsteindalstunet tuvalla kohtasin lyhyemmällä retkellä olevan seurueen, joka oli kantanut maastoon ihan liikaa suklaakakkua. Umbuktan tunturituvalla on ravintola. Kjennsvatnan tuvalla vietin yön yhdessä norjalaisten ja Espanjan Valenciasta tulleiden lukiolaisten kanssa. Ympäristötieteellistä leirikoulua viettävä ryhmä sai kuulla työstäni polun varressa ja minä sain rouskutella monenmoisia perunalastuja. 

Jäätikön pielessä on pakko keittää kahvit.

Pitkällä retkellä jokainen ateria on sen hetkisen maailman kiistaton keskipiste. Kiven kupista popsitut pähkinät ovat kuin jonkin unohtuneen erämaauskonnon harras ehtoollinen. Juhla-ateria on aina riemujuhla. Kertoohan se jotain, että muistelen tässä läpi retken jokaisen käristyksen, purilaisen ja kakun.