Esipuhe

Talvella 2013 tein valmisteluja tulevaa taidepatikkaa varten. Ylipitkän performanssin nimeksi olin antanut "Noin miljoona askelta". Ensimmäiset askeleet päätin kompuroida digitaalisesti, nokka kohti 2000-lukua. Tein facebook-sivun, avasin Twitter-tilin ja perustin blogin. http://noinmiljoonaaskelta.blogspot.com.ar/

En tiennyt miltä matkablogi tapaa näyttää tai miten se etenee. Olin lukenut vain yhtä ja se oli maalattu vesiväreillä. Omastani tuli eräänlainen sähköinen kirja. Siinä on alku. Siinä on huolellisesti valmisteltuja lukuja ja kuvaliitteitä. Se seuraa kulkijaa kronologisesti etelästä pohjoiseen. Siinä on loppu. Mutta se ei tietenkään ole matkailun loppu.

Laiskalla matkapäiväkirjurilla on hyvä olla säkki, johon sulloa tunnelmia, oivalluksia ja älynväläyksiä, tallettaa ihmisiä ja tarinoita, yksityiskohtia, sitä hurmaavaa silppua, josta matka tekeytyy ja joka pelkästään muistin varaan jätettynä painuu kasaan ja haalistuu kuin teksti kodinkonekauppiaan kuitissa. Päätin jatkaa bloggaajana, mutta toisin säännöin. Tämä ei saa käydä työstä. Vähemmän pilkun viilausta, kirjaimellisesti. Nopeita välähdyksiä. Piirustuksia, sarjakuvia, runoja. Pitkiä tekstejä. Ajankohtaisia tekstejä. Lyhyitä tekstejä. Menneiden muistelua.

"Noin miljoona askelta" on otettu. Sen jälkeen tallatut merkitään plussalla.

Jos ensimmäinen oli kirja, tämä voisi olla muodoltaan kirjaston poistomyynnistä napattu nippu retkeilylehtiä tai se sekalainen kasa, jonka selaa läpi pihasaunan pesää sytyttäessä. Jos luontoni suo.

Saaristossa kaikki matkat alkavat lautalla.

Koska kuitenkin olen järjestyksen ja suorien jonojen ystävä, on esipuheen tultava ensin. Kirjoitan tätä hostellin kerrossängyssä Bahia Blancassa, Argentiinan itärannikolla. Ukonilma on tauonnut, rakeet sulaneet ja helle hellittänyt. Reppuun on jo kertynyt lappusia. Nyt on saatava tämä tulppa pois edestä. Painan tiiliskiven muotoista ja väristä nappia "Julkaise".