Cuscon kunnallisen hostellin alimman kerroksen seinät ovat inkojen muuraamat. Otan torkut muinaiseen nojaten. Järjestän repun komeroon. Ponnistan käytävälle. Kolahtava ovi ja kilahtava lukko soittavat lähimuistin hälytyskelloja. Avaimet lepäävät sängyllä.
Siivooja on neuvoton. Toinen renkuttaa kahvaa. Kiinni on. Käytävän päästä lunkii näyttämölle kärpän ketterä mies. "Manuel", hän esittelee. "Onko ikkuna auki?" On, olen muistavinani. Epäröimättä hän astuu viereiseen huoneeseen, kiipeää ulos ikkunasta ja ilmestyy lukitusta ovesta avaimet pikkurillissä roikkuen. "Juotko kahvia, ehkä lasillinen valkoviiniä?"
Manuel on syntynyt Italiassa. Jo 15 vuotta hän on asunut Cuscossa, mistä viimeiset neljä kuukautta tässä osoitteessa. Hän on kuin kotonaan vain henkilökunnan käyttöön tarkoitetussa pikku keittiössä.
Siivooja on neuvoton. Toinen renkuttaa kahvaa. Kiinni on. Käytävän päästä lunkii näyttämölle kärpän ketterä mies. "Manuel", hän esittelee. "Onko ikkuna auki?" On, olen muistavinani. Epäröimättä hän astuu viereiseen huoneeseen, kiipeää ulos ikkunasta ja ilmestyy lukitusta ovesta avaimet pikkurillissä roikkuen. "Juotko kahvia, ehkä lasillinen valkoviiniä?"
Manuel on syntynyt Italiassa. Jo 15 vuotta hän on asunut Cuscossa, mistä viimeiset neljä kuukautta tässä osoitteessa. Hän on kuin kotonaan vain henkilökunnan käyttöön tarkoitetussa pikku keittiössä.
 |
| Manuel. |
Kannamme juomat terassin kaiteelle. Kaupunki leviää jalkojemme juureen. Kerron suunnitelmani. Manuel laatii kaiken kattavan paketin siltä seisomalta. "Menemme ystävän, Gustavon, matkatoimistoon. Paras retki parhaaseen hintaan. Sitten voimme poiketa muutaman kaverin ravintoloihin maistamaan Piscoja." Pisco on rypäleistä tislattu viina. Siihen sekoitettu Pisco sour on seudun klassinen coctail.
Työkseen Manuel kirjoittaa useilla nimillä, monista osoitteista, arvioita Trip Advisoriin. Myös ihan oikean turistin mielipiteillä on kuulemma väliä.
Työkseen Manuel kirjoittaa useilla nimillä, monista osoitteista, arvioita Trip Advisoriin. Myös ihan oikean turistin mielipiteillä on kuulemma väliä.
 |
| Cusco. |
Henkilökunnan puhelimesta Manuel soittaa Gustavolle. Matkanjärjestäjä lupaa tulla työmaalle. Kävelemme alas torille. Gustavo avaa toimiston, vain minulle, uudelle ystävälle.
Retkiohjelmat ovat niitä tasan samoja, joita olen puntaroinut aamusella toimistoja kiertäessäni. Ainoa muuttuja on hinta. Sen puhumme alas, alas ja alemmas. Kaupat tehdään vaikka vähän hirvittää. Rahat ovat minun, mutta vyöryvän reen ohjakset Manuelin kourassa.
Gustavo sulkee toimiston. Eroamme kadun kulmassa. Hän lupaa tehdä lujasti töitä matkani ainutlaatuisen onnistumisen eteen.
Ensimmäinen ilmainen Pisco sour nautitaan parin korttelin päässä. Omistaja istuu seuraan. Paheksumme porukalla kilpailevan ravintolan selkeästi maksettuja, ylettömiä ylisanoja pursuavia arvioita Trip Advisorissa. Tietysti kaikki niin tekevät, mutta tyyli pitää säilyttää, muuten turisti menettää luottamuksensa palveluun. Nyökyttelen.
Toinen makutesti tehdään lähes pohjoismaisen niukkaan tapaan sisustetussa huippuravintolassa. Raikasta, Ensiluokkainen palvelu. Kolmas kumotaan marsuihin erikoistuneen grilliravintolan terassilla. Raikasta. Alkaa tulla nälkä.
Harpomme kujien sokkelossa kohti Italialaista ravintolaa. Koska mamma on kuulomatkan, valtameren ja hautausmaan muurin takana, uskaltaa Manuel tunnustaa, "Raviolit ovat parempia kun kotona".
Raviolit ovat taivaallisia. Jottei tulevaan arvosteluuni jäisi aukkoja tai epätarkkuuksia maistamme vielä talon tuorepastaa kahden erinomaisen viinin kanssa.
Italialainen ruoka on innostanut Manuelin suunnittelemaan italialaista illallista. Kaikkia aisteja yltäkylläisesti kylvettävästä kauppahallista tinkaamme juurekset ja veden-elävät. Saatan ostosten tuoksinassa tulla kihlatuksi kalakauppiaalle.
Edelleen vain henkilökunnan käyttöön tarkoitetussa keittiössä, perulaisen mäen päällä valmistamme meren herkkuja calabrialaiseen tapaan. Simpukoiden, mustekalan ja minulle tuntemattoman lajin särkien hautuessa poikkean pakkaamaan repun.
Retkelle saa ottaa mukaan vain kahdeksan kiloa tavaraa hevosen selkään lastattavaksi. Koska jo tyhjä rinkka painaa yli kolme kiloa, en usko kuormani mahtuvan annettuihin rajoihin, mutta teen kuitenkin parhaani. Jos reppu on liian painava hevoselle, se pitää kantaa itse. Ylimääräisen tavaran pakkaan jätesäkkiin ja luovutan lukittavaksi hostellin varastoon.
Syömme kiistatta suurenmoisen aterian. Juomme molemmat erinomaiset valkoviinit. Jälkiruokakahville kutsumme portieeri Hectorin. Saan kuulla salaisuuden. Hector tietää miten esi-isät rakensivat Machu Picchun.
"He käräsivät erityisen reseptin mukaan kasveja, joista sekoittivat notkean tahnan. Kiven päälle siveltynä tahna muutti materiaalin märän pesusienen kaltaiseksi. Kiviä ei tarvinnut veistää, ne muovailtiin paikoillaan. Miten muuten olisivat muurien saumattomat saumat selitettävissä? Vuosisatojen saatossa resepti unohtui tai se kätkettiin ahneilta valloittajilta. Olethan itsekin nähnyt miten paljon viidakossa on kasveja. On hyvin vaikea poimia juuri oikeat lajit ja sekoittaa ne juuri oikeassa suhteessa."
Nojaan taas inkojen muovailemaan seinään. Lähtö on kolmen tunnin kuluttua.
Retkiohjelmat ovat niitä tasan samoja, joita olen puntaroinut aamusella toimistoja kiertäessäni. Ainoa muuttuja on hinta. Sen puhumme alas, alas ja alemmas. Kaupat tehdään vaikka vähän hirvittää. Rahat ovat minun, mutta vyöryvän reen ohjakset Manuelin kourassa.
Gustavo sulkee toimiston. Eroamme kadun kulmassa. Hän lupaa tehdä lujasti töitä matkani ainutlaatuisen onnistumisen eteen.
Ensimmäinen ilmainen Pisco sour nautitaan parin korttelin päässä. Omistaja istuu seuraan. Paheksumme porukalla kilpailevan ravintolan selkeästi maksettuja, ylettömiä ylisanoja pursuavia arvioita Trip Advisorissa. Tietysti kaikki niin tekevät, mutta tyyli pitää säilyttää, muuten turisti menettää luottamuksensa palveluun. Nyökyttelen.
Toinen makutesti tehdään lähes pohjoismaisen niukkaan tapaan sisustetussa huippuravintolassa. Raikasta, Ensiluokkainen palvelu. Kolmas kumotaan marsuihin erikoistuneen grilliravintolan terassilla. Raikasta. Alkaa tulla nälkä.
Harpomme kujien sokkelossa kohti Italialaista ravintolaa. Koska mamma on kuulomatkan, valtameren ja hautausmaan muurin takana, uskaltaa Manuel tunnustaa, "Raviolit ovat parempia kun kotona".
Raviolit ovat taivaallisia. Jottei tulevaan arvosteluuni jäisi aukkoja tai epätarkkuuksia maistamme vielä talon tuorepastaa kahden erinomaisen viinin kanssa.
Italialainen ruoka on innostanut Manuelin suunnittelemaan italialaista illallista. Kaikkia aisteja yltäkylläisesti kylvettävästä kauppahallista tinkaamme juurekset ja veden-elävät. Saatan ostosten tuoksinassa tulla kihlatuksi kalakauppiaalle.
Edelleen vain henkilökunnan käyttöön tarkoitetussa keittiössä, perulaisen mäen päällä valmistamme meren herkkuja calabrialaiseen tapaan. Simpukoiden, mustekalan ja minulle tuntemattoman lajin särkien hautuessa poikkean pakkaamaan repun.
Retkelle saa ottaa mukaan vain kahdeksan kiloa tavaraa hevosen selkään lastattavaksi. Koska jo tyhjä rinkka painaa yli kolme kiloa, en usko kuormani mahtuvan annettuihin rajoihin, mutta teen kuitenkin parhaani. Jos reppu on liian painava hevoselle, se pitää kantaa itse. Ylimääräisen tavaran pakkaan jätesäkkiin ja luovutan lukittavaksi hostellin varastoon.
Syömme kiistatta suurenmoisen aterian. Juomme molemmat erinomaiset valkoviinit. Jälkiruokakahville kutsumme portieeri Hectorin. Saan kuulla salaisuuden. Hector tietää miten esi-isät rakensivat Machu Picchun.
"He käräsivät erityisen reseptin mukaan kasveja, joista sekoittivat notkean tahnan. Kiven päälle siveltynä tahna muutti materiaalin märän pesusienen kaltaiseksi. Kiviä ei tarvinnut veistää, ne muovailtiin paikoillaan. Miten muuten olisivat muurien saumattomat saumat selitettävissä? Vuosisatojen saatossa resepti unohtui tai se kätkettiin ahneilta valloittajilta. Olethan itsekin nähnyt miten paljon viidakossa on kasveja. On hyvin vaikea poimia juuri oikeat lajit ja sekoittaa ne juuri oikeassa suhteessa."
Nojaan taas inkojen muovailemaan seinään. Lähtö on kolmen tunnin kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti