Machu Picchu: Salkantay trek II

Ylämäkeen lähdetään. Ensimmäinen tunti, niin pitkään kun tietä riittää, sillä pysytään. Sitten kavutaan kapoista polkua yhä jyrkempään ahteeseen.

Kuljemme tasaisen tahdikkaasti. Vaikka brittikollit ovat kiertäneet Perun hippahostellista toiseen horjuen, vain Sam puuskuttaa. Juttuseura vaihtuu kaiken aikaa, kun vapaana agenttina voin sovittaa askeleeni eri ryhmien, parien tai yksin patikoivien tahtiin.

Trine on vieraillut Bolivialaisessa vankilassa. Ollessaan vapaaehtoistyössä Sucressa hän kuuli kaupungissa lusivasta maannaisesta ja päätti käydä sanomassa norjaksi hei.

Tarina on moneen kertaan kuultu. "Helppoa rahaa. Kaikki pääsevät läpi. Kuka osaisi epäillä nuorta vaaleaa naista? Vain yksi pieni paketti. Vain tämän yhden kerran." Raja-asemalla status muuttui silmän räpäyksessä ja peruuttamattomasti reppumatkailijasta salakuljettajaksi.

Nainen on istunut jo neljä vuotta tutkintavankeudessa. Hän odottaa oikeudenkäyntiä ja tuomion julistamista. Sen myötä olisi mahdollista saada siirto kotimaahan suorittamaan rangaistusta. Vankilassa hän on synnyttänyt kaksi lasta, jotka asuvat sellissä äitinsä ja tusinan muun naisen kanssa.

Michael kertoo yrityksestään. Kouluun kyllästynyt kuusitoistavuotias ei palannut kesätöistä pulpettiin vaan jatkoi ruohonleikkurin työntämistä Montrealin hienostoalueella. Monet asiakkaista viipyivät pitkiä aikoja matkoilla. He pyysivät tuttua, tunnollista poikaa pitämään paikat kunnossa. Michaelista tuli isojen talojen mökkitalkkari. Nyt yritys työllistää yhdeksän henkeä. Kuorma-autoja on neljä. Kaksikymmentäneljävuotias Michael on ensimmäistä kertaa lomalla.

Lounaalle on lohduttoman pitkä matka. Mukaan ei tullut yhtään pähkinäsuklaapatukkaa tai keksin murua. Lopulta, reilun neljän tunnin patikoinnin jälkeen tavoitamme edellä hölkänneen huoltokaravaanin.

Molemmin puolin polkua on rakennettu kevyt lautapaviljonki. Paikallinen yrittäjä tarjoaa ryhmien käyttöön keittiön, ruokasalin ja astiat. Oma kokkimme valmistaa aterian mukana kulkevista ruokatarpeista.

Alkupalaksi tuodaan pöytään popcornia ja suolapähkinöitä. Kulhot tyhjenevät hetkessä. Vaadimme lisää. Myös ateria on erinomainen.

Täyttä mahaa saa kantaa rinteellä, laakson myötäisesti, tasaisesti ja pikku hiljaa ylemmäs hivuttautuvalla polulla.

Illan suussa saavumme Soraypampan leiripaikalle. Siniset kupoliteltat on pystytetty isoon siniseen hallitelttaan. Sisääntulopäädyssä on pitkä pöytä. Omamme takana samanlainen halliteltta majoittaa toisen ryhmän.

Pihan lautavajasta löytyy kaksi puuceetä. Vajan ulkoseinässä on lavuaari. Vesi tulee putkea pitkin suoraan jäätiköltä, joka kirkkaalla ilmalla yhdessä Huamantayn lähes kuuteen tuhanteen metriin kurkottavan huipun kanssa tarjoaisi huikean näkymän. Nyt sataa sakeasti lunta.

Santsaamme taas popcorneja. Myös illallinen on erinomainen. Kathy nimeää ryhmän korppikotkiksi.

Soraypampa camping.

Aamulla teltan ovea raaputetaan varovasti. Aukosta kurkistaa aurinkoinen Ramon, "Kokateenne señor". Aamiainen on erinomainen. Kaikki santsaavat kaikkea. Arvelemme, että lounastaukoon on aikaa.

Lähdemme ylös solaan. Laakson vihreä, purojen solina ja lampien turkoosi jäävät pian taakse.

Nousemme karua sorarinnettä. Polku tekee loputonta siksak-kuviota. Porukka ei enää pulise. Hengitystä tasataan aina vähäiselle tasaiselle tultaessa. Silmiä ja päätä pyöritellään. Hymyillään, niinkuin hymyilevät toisilleen sellaiset ihmiset, jotka tietävät itse tähän koitokseen hakeutuneensa ja siitä vieläpä maksavansa. Kukaan ei valita, Sam on hyvin punainen.

Ramon tarjoilee kokalehtiä. En huomaa piristävää vaikutusta, mutta nälkä pysyy loitolla.

Ana jää jälkeen. Lopulta hän ostaa hevoskyydin perässä tulevalta ryhmältä. Jalo ratsu kapinoi elämän epäoikeudenmukaisuutta vastaan puremalla kaikkea turpansa ulottuville tulevaa. Anaa hävettää.

Jalkaa hitaasti toisen eteen siirtelemällä saapuu solan korkeimpaan kohtaa kuin varkain. Odottamatta, taas yhden mutkan ja louhikon jälkeen, mäki loppuu. Tasanteella komeilee kyltti, "Salkantay pass 4650m".

Saamme teetä ja pitkän tauon. Odotamme molemmat ryhmät kokoon. On kirkasta. On kylmä. Siellä täällä on lumilaikkuja. Kapean laakson takana, Salkantay vuoren 6271 metriin nouseva, jäinen huippu näyttää olevan käden ulottuvilla.

Ylitämme selänteen. Pilvet makaavat takapuolen rinteellä. Tihkusade tuntuu roikkuvan paikallaan ilmassa. Kuljemme talon kokoisten järkäleiden autiomaassa. Näkyvyys putoaa muutamaan metriin. Sumu vaimentaa äänet. Planeetta ei vaikuta vieraanvaraiselta. Elämää kuitenkin on. Näen ketun sukulaisen loikkivan lohkareilla.

Pilven alapuolelta aukeaa näkymä laaksoon. Siellä kaukana häämöttää ryhmä rakennuksia. Lounas. Askel pitenee.

Iltapäivän mittaan tulee taas vihreää. Tulee puita. Tulee kuuma. Polku hajoaa mutavelliksi.

Kylän nimi on Chaullay. Teltat on pystytetty terassin katon alle, majatalon toiseen kerrokseen. Suihku ruuhkautuu, kun joku uskoo kuulleensa jonkun sanovan, että ainakin ensimmäisille olisi tarjolla lämmintä vettä. Pötypuhetta.

Päätän suihkun sijasta pulahtaa majatalon takana poukkoilevaan koskeen. Muutama muukin lähtee ilakoimaan luonnon muovaamaan vesipuistoon. Lämmitys ei ole päällä täälläkään.

Chaullayn kylä.

Päivällispöytään kannetaan santsipopcornit jo valmiiksi. Kokki tekee taas ihmeitä. Toinen ryhmä aterioi samalla kuistilla. Perässä tulleet osoittautuvat hämmästyttävän pieniruokaisiksi. Puolilleen jääneet tarjoilukulhot siirretään korppikotkien eteen.