La Credencial, pyhiinvaeltajan passi

Taiteilijaresidenssi on Sierra de Aracena y Picos de Aroche kansallispuiston rajojen sisällä. Haaveitteni toivekuvassa poistuisin tilan portista jalkaisin. Kuukauden työskentelyjakson jälkeen heilauttaisin kättä ja patikoisin muina miekkosina Espanjalaiseen erämaahan.

Jo ensimmäisellä residenssi-viikolla paljastuu, että mökkitie on paitsi useiden kansallispuiston polkujen risteyskohta, myös osa maailman pisimmäksi mainittua European Divide Trail maastopyöräreittiä, sekä Santiago de Compostelaan johtavan Pyhän Jaakobin tien, El Camino de Santiagon haara. Se on sillä selvä. Minä ryhdyn pyhiinvaeltajaksi.

Pyhiinvaeltajalle tärkein dokumentti on pyhiinvaeltajan passi, La Credencial. Vihkosen sivuille kerätään kauniita leimoja. Lopulta passi tarkastetaan isossa katolisen kirkon toimistotalossa Santiago de Compostelan katedraalin kupeessa. Hyväksytyn pyhiinvaelluksen suorittaneet saavat todistuksen. Minulle tärkeintä on, että pahvi avaa pyhiinvaeltajille tarkoitettujen majatalojen ovet ja saattaa minut tekemisiin muiden samalla reitillä kulkevien kanssa.

Kaivaudun tietoverkon syövereihin. Haulla ”Camino de Santiago” tulee paljon osumia. Monen osoitteen takaa löytyy kaupallinen, vaellusmatkapakettia tarjoava yritys. Soitan yhteen, joka mainostaa ilmaista puhelinneuvontaa. Heiltä passin saa vain pakettimatkan osana, kertoo Monica.

Ensimmäinen saatavilla oleva passi löytyy Espanjan postin verkkokaupasta. Myös posti myy pakettia. Pyhiinvaeltajan passin mukana tulee vedenpitävä kaulapussukka, päähuivi ja simpukan kuori, Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitin symboli. Vaeltajat tapaavat ripustaa simpukan repun kylkeen tai vaellussauvan varteen.

Pyöräilen postiin kysymään saisiko passin tai pakon edessä vaikka koko paketin ostettua paikan päältä. Kukaan kolmesta työntekijästä ei ole ikinä kuullut, että heidän työpaikallaan olisi mitään tekemistä El Caminon kanssa. Kaikki kerääntyvät toimiston ainoan tietokoneen ääreen asiaa ihmettelemään. Yksi soittaa jonnekin.

Postimiehen arvio, ulkomaalainen, mutta OK.

Muut asiakkaat kaikilla kolmella tiskillä on ohitettu ja unohdettu, mutta se ei tunnu haittaavan ketään. Kaikki yrittävät auttaa. Kaikki ovat yhtä mieltä. Passin saa ihan helposti ihan mistä vaan. Kukaan ei osaa nimetä yhtään mistä vaata, paitsi ”Oletko kysynyt kinkkumuseosta”. Aracenan kaupungissa todella on kinkkumuseo, Museo del Jamon ja sen aulassa on turisti-info. Sieltä kysyin ihan ensimmäiseksi. Ei tärpännyt. Ei tärpännyt myöskään kaupungintalolta. Yleinen mielipide kääntyy siihen suuntaan, että passin tosiaan saa joka paikasta, mutta ei mistään tässä kaupungissa.

Palaan tietoverkkoon. Virallisen oloiselta sivustolta löytyy lista paikoista, joista passin voi hankkia Espanjassa ja koko maailmassa. Sevillan seutuvilta löytyy yhdeksän osoitetta. Lounaisen Andalusian alueen keskipisteeseen on kuitenkin yli kahden tunnin bussimatka, eikä isäntäkään ole sinne ajamassa, joten yritän tilata passin postipakettina.

Muotoilen ja kopioin saman viestin yhdeksään sähköpostikirjeeseen. Kaksi lähetystä ei lähde mihinkään. Neljään ei tule koskaan vastausta. Yksi vastaanottaja on kirjakauppa. He myyvät passin, mutta eivät lähetä. Onneksi kaksi uskonnollista veljeskuntaa vastaa vielä samana päivänä.

Aloitan kirjeen vaihdon ensiksi ehtineen kanssa. Muutaman postin jälkeen jälkeen tulee sovituksi, että passi lähetetään residenssin postilokeroon. Lähetys maksaa postikulujen verran. Maksuun voin liittää haluamani kokoisen lahjoituksen. Saan vielä postin, jossa ilmoitetaan kuoren lähteneen matkaan ja saapuvan perille viikonlopun jälkeen. 

Tiistaina pyöräilen taas postiin. Taskussa on avain. Toimiston oikean puoleisella seinällä on lokeroita lokeroiden päällä. Avaan yhden. Löydän itselleni osoitetun kirjeen. Kiiruhdan kadun yli kahvilaan. Avaan kuoren. Siinä se on , La Credencial. Pyhiinvaeltajan passin väliin on laitettu kiiltävä kuva ristillä kärsivästä kristuksesta ja toinen tämän äidistä, pyhästä neitsyestä. Kuoressa on myös kauniisti kaartavalla käsialalla kirjoitettu viesti. Minulle toivotetaan hyvää matkaa ja jumalan siunausta.

Tuntuu uskomattoman hyvältä kuulua Jaakobin tien kulkijoiden joukkoon. Olkoonkin, etten ole katolinen tai edes kristitty, olkoonkin, että Camino de Santiago on myös valtava turistibisnes. Olen liittynyt jatkamaan ja jakamaan ikivanhaa perinnettä. Se, miten ja millaisissa mietteissä tietä kuljen on oma asiani. Varmaa on että minulle passin lähettänyt Hermandad del Amor ja tuon kauniisti kaartuvan käsialan kirjoittanut veljes pulpettinsa takana tarkoittavat täyttä totta toivottaessaan, "Buen Camino!"