Nahuel Huapi

Reitti ja telttapaikat.

Retkeily kansallispuistossa alkaa sisäänkirjautumisella. Puistovahtien toimisto on leirintäalueen portin pielessä Lago Gutierrezin rannassa. Täytän lomakkeen, jossa käydään läpi reittisuunnitelma ja mukana olevat varusteet. Huopahattuinen rangeri toivottaa hyvää matkaa.

Ensimmäinen päivä Argentiinan luonnossa on pitkä ja kuuma. Viimeinen nousu Refugio Freyn pihaan kerää kulkijat puuskuttavaan jonoon. Perillä pääsee uimaan, saa majan kioskista kylmän colan ja rinteestä erittäin tuulisin yösijan.

Leirintäalueen ranta, Lago Gutierrez.

Juotavaa vettä virtaa eväspaikalle.

Aina kun luonto suo mahdollisuuden, näyttää reittimerkki tältä.

Metsäpalomittari on tapissa.

Pöllömpikin tajuaa, ettei tulia pidä tehdä.

Refugio Frey, taustalla kiipeilijöiden suosima sokeritoppa.

Sveitsiläinen hakee tasapainoa.

Laguna Toncek.

Toisen päivän polku nousee järven päädystä harjanteelle. Harjalta tullaan alas vehreään laaksoon. Lyhyen tasamaan jälkeen alkaa pitkä nousu kivierämaahan ja lopulta jyrkästi ylös veitsenterälle. Jyrkästi tullaan myös alas irtonaista rinnettä, enimmäkseen kuitenkin jaloillaan.

Laguna Schmoll.

Rannan kiveen on kiinnitetty pudonneen muistolaatta.

Ylös, alas, ylös, ylös, ylös ja alas taas.

Kolmantena päivänä poikkean jäätikköjärven rannasta omille teilleni. Puistovahti sanoi polun olevan olemassa. Se on muita heikommin merkitty, mutta seuraa koko matkan alas jokivartta. Päivästä tulee pitkä ja rankka. Aurinko paahtaa armotta. Paarmat käyvät kimppuun heti kun pysähtyy. Puolimatkan soilla uppoaa puolen säären mitalta mutaan ja bambutiheikössä katoaa suunta. Toista retkeilijää ei tule vastaan. Uurastus palkitaan telttapaikalla hiekkarannalla, iltauinnilla ja vesilintujen paljoudella.

Laguna Tempanos.

Jokivartta alas.

Merkit ovat enimmän aikaa erinomaiset.

Vuoristobeduiini suojautuu auringolta ja paarmoilta.

Päivän toinen joen ylitys.

Brazo Tronador, 15 kilometriä asumatonta rantaa ja taustalla tietysti vuori, kelpaa telttapaikaksi.

Neljännen retkipäivän aamuna arvon suuntaa, länteen ja maantielle vai itään, kukkulan yli. Valitsen jälkimmäisen. Polku seuraa järvenrantaa kunnes kiertyy jyrkästi ylös rinteeseen. Jään empimään. Kuin tilauksesta saapastelee takaa kaksi virveliveikkoa. Kalamiehet kertovat kukkulan ylityksen ottavan arviolta kymmenen tuntia. Käännyn kannoillani. Jo parin tunnin päästä tavoitan maantien. Puistovahti huomautti erikseen, ettei tämä osuus ehkä ole erityisen kaunis, mutta vihreässä lehvätunnelissa, turkoosin vuonojärven rannalla kulkeva soratie kelpaa hyvin tallattavaksi.

Riippusilta ihmisten ilmoille.

Näköala maantieltä järvelle.