Lähempänä kolmea sydänyöllä herään perämoottorin kurnutukseen. Koneen äänen yli nousee miesten puhetta. Jäätikköjärven jälkeen, koko edellisenä päivänä, en ole tavannut sieluakaan. Järven tällä puolella, viidentoista kilometrin matkalla, ei ole asutusta ja vastarannallakin vain pari hotellia. Vaihtoehtoja on vähän. Rantarosvot, lagobandiitit, kurkunleikkaajien päissään ölisevä sakki.
 |
| Leiri rantaviivassa. |
 |
| Brazo Tronador. |
Jään kuulostelemaan, herkistynein korvin, ylettomän yksin. Aikansa paatti jurnuttaa paikallaan. Lopulta kierrokset käännetään ylös ja keula selälle. Rauhoittelen itseni horrokseen, joka salavihkaa syvenee oikeaksi sikiuneksi, jota jatkuu ja jatkuu kunnes taas herään veneen moottoriin. Nyt on kello jo kymmenen aamulla. Samalla selviää viereisen laiturin tarkoitus. Polun päähän voi hankkia kyydin järven yli. Päätän puhua itseni paattiin jos sellainen vielä viereen rantautuu, mutta joudun kuitenkin pistelemään koko kuusi tuntia metsässä ja maantiellä puolikkaan keksipaketin, kahdeksan kovan karamellin ja suolapähkinöiden voimalla.
Leirintäalue on täynnä. Tarjolla on tasan yksi vuode kahdeksan hengen makuusalissa. Näytän niin ällistyneeltä, että rouva pysäyttää ohi marssivan miekkosen tulkkaamaan viestin. Saan kuulla saman sisällön englanniksi takelleltuna.
Seuraavaan leiriin on matkaa viisi kilometriä. Jokainen niistä on liikaa. Hymyilevä tulkki on kuitenkin menossa juuri sinne leipäostoksille ja tarjoaa kyydin.
Upouuden neliveto avolavan nahkapenkissä lähden hakemaan jutun juurta. (Ihan kuin sellaista argentiinalaisten kanssa tarvitsisi vasiten etsiä.) Koska näen, että herra on kalamiehiä, kysyn onko hän kalamiehiä.
Augusto on vannoutunut perhokalastaja. Viime yönkin hän vietti kaverin kanssa vesillä. Ensin ongittiin auringonlaskuun. Sitten maistettiin mallasviskiä ja otettiin nokkaunet veneen pohjalla. Pimeässä huristeltiin peilityynelle selälle ihailemaan tähtitaivasta.
Hetkinen. Huristeltiin minne? Ja kyllä vaan. Kovasti he ihmettelivät pientä vihreää telttaa autiolla hiekkarannalla. Aamunkoitteessa he ihmettelivät miten kukaan malttaa nukkua, kun kala syö ja koukkasivat kahden kilon taimenen tonttini takanurkalta. Välillä kai tietäkin vilkaisten Augusto huiskii puhelinta. Saan nähdä saaliskuvan. Upea kultakylki punaisin ja mustin pilkuin. Sitten saan nähdä tunnelmavideon yön sametinsinestä. Hetken viipyy kuvassa pieni vihreä teltta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti