Parque Nacional los Glaciares

El Chalten, Capital Nacional del Trekking, Argentiina, on tehnyt retkeilyn helpoksi. Kaupungin kävelee päästä päähän kymmenessä minuutissa. Siellä on neljä leirintäaluetta sekä lukematon määrä hotelleja ja hostelleja. Välineitä vuokrataan ja opaspalveluita tarjotaan joka kadunkulmassa. Polut alkavat kadun päästä. Kaikki näköalapaikat tavoittaa reippaalla päiväretkellä.

Reitti ja yöpaikat. Ilmaiskartalla pärjää näillä poluilla hyvin.

Camping El Relincho.

Marketin kuistilla saan apua kengännauhojen solmimiseen.

El Chalten, kokonaan.

Minä lähden aamupäivällä eväskaupan kautta. On aurinkoa ja on tiukkoja nousuja, mutta on myös paljon lehtevää metsää ja kohisevaa jokivartta. Kaupungilla kuhiseva reppuselkien joukko katoaa polun mutkiin.

Cerro Torre, ensi kertaa.

Iloisen taipaleen jälkeen saan teltan pystyyn Campamento de Agostinin oksahakaan. Keitän tuhdin lounaan ja kahvit. Pikkulinnut poimivat jalkojen juuresta paarmoja, joita toinen käsi herkeämättä läiskii hengiltä. Isommat linnut hiippailevat vaivihkaa puista murujahtiin.

Campamento de Agostini.

Patagonian leirihavukka.

Päiväunet venyvät. Nukkuessani saan naapureita joka nurkalle. Paikkoja riittää kaikille.

Lähden kapuamaan näköalapaikalle. Mirador Maestri on pitkän ja louhikkoisen harjanteen päässä. Muut ovat jo käyneet. Istun iltaa yksin jäätikön yllä.

Laguna Torre.

Glaciar Grande.

Toisen päivän aamu on kiireetön. Palaan palan matkaa jälkiäni ja poikkean sitten vasempaan yhdyspolulle. Liikennettä on vähän. Reppu ei paina mitään tai mihinkään. Jalka nousee riemuisan ripeästi. Matkalla on paljon vaivaislepikkoa ja kaksi kaunista järveä, Äiti ja Tytär. Vauhtipatikan jälkeen on ilta aikaa loikoilla ja herkutella.

Campamento Poincenot.

Säännöt ovat selvät ja näkyvästi esillä.

Puuhun kaiverrettua käyttögrafiikkaa.

Kolmannen päivän aamuna kello soittaa neljältä. Pukeudun pimeässä teltassa. Tarkastan kameran ja eväsnyytin. Laitan lampun otsalle ja kampean syteen. On kouraiseva keino aistia omaa pienuuttaan, lähteä koiravahdin aikaan vuorelle.

Kettu luimii valokiilassa. Kaukana rinteessä kapuaa edelle ennättänyt valo. Puoli tuntia perässä lähtee leiristä noin tusinan lampun kiiltomato.

Kahden kilometrin matkalla nousua kertyy puoli kilometriä. Olen perillä hyvissä ajoin Vuori seisoo kuin suunnaton viisari. Siihen tähtiä vertaamalla voi nähdä maan pyörimisen vauhdin.

Aurinko nousee. Se värjää kaksi tuhatta metriä korkeat paadet punaiseksi.

Auringon mukana nousee tuuli. Karkaan alas makuupussin uumeniin. Jatkounen jälkeen nautin toisen aamiaisen. Joutessani lönkytän Laguna Caprin rantaan.

Campamento Capri.

Vesilintu. Chloephaga poliocephala.

Neljäntenä päivänä tuo riemuisa muutaman kilometrin promedi kulkijan takaisin El Chalteniin. Fitz Roy seisoo nyt selän takana. Aina, kun kohtaan joukon paikalleen pysähtyneitä ihmisiä, tiedän tulleeni taas yhdelle näköalapaikalle. Käännyn kannoillani ja joka kerta, ooh. Aina vaan, ooh.

Siellä, selän takana seisovat.

Maisemaa on myös menosuuntaan.

El Chaltenin laitimmainen mökki.