Perito Moreno-jäätikön liepeillä ei vaelleta omin päin. Kulku on sallittu vain sitä varten rakennetuilla rampeilla ja terasseilla. Jäätikön ääreen ei pystytetä telttaa. Kävijät ohjataan ulos ja puisto suljetaan yöksi.
Moni matkatoimisto ja bussiyhtiö El Galafaten kaupungissa tarjoaa edestakaisen kyydin, erilaisin lisämaustein, päivittäin kulkevien vakiovuorojen kyydissä tai räätälöidyllä ryhmämatkalla.
Ostan lippuni iltapäivävuoroon linja-autoasemalta. Pari tuntisella matkalla pysähdytään maksamaan kansallispuiston pääsymaksu ja jätetään venematkan varanneet satamaan. Vesibussilla pääsee katsomaan jäätikköä järveltä. Tarjolla on myös lyhyt "Mini Trek" ja viisi tuntia kestävä "Trek", patikka jään päällä.
Minä ja muhkea eväsnyytti matkustamme päätepysäkille, kahvila-matkamuistomyymälän pihaan. Parkkipaikalta kierrän alas ramppeja kuin kulkisin teatterissa aitiota etsien.
Sitten istun ja katselen. Kolmekymmentä kilometriä pitkän jäätikön keskusta valuu alas vuorilta kahden metrin päivävauhtia. Sivut kulkevat vajaa puoli metriä. Jäätiköstä muodostuu terävä kieli, joka työntyy Laco Argentinon salmeen tukkien sen ajan myötä kokonaan. Lopulta veden paino ja jään sisäiset jännitteet murtavat kielen ja keskimäärin neljä-viisi vuotta kestävä kierto alkaa uudelleen.
Jäätikkö naukuu ja räiskähtää salaman lailla, kun jossain sen uumenissa repeää halkeama. Sitten on taas hiljaista. Aurinko paistaa. Maailman sähköisin sininen välkkyy lohkojen välissä.
Varoittamatta jyrähtää tykinlaukaus. Reunasta lohkeaa pala, joskus jääkaapin tai pakettiauton kokoinen, joskus kerrostalon. Isoimmat nostavat pudotessaan hyökyaaltoja, jotka vellovat salmessa kuin suuntansa hukannut koski. Palasia sinkoaa kymmenien metrien päähän.
Taas tulee hiljaista. Vain pikkulinnut sirkuttavat puuhissaan. Väkeä on paljon, mutta maiseman valtavuus kätkee jopa samaan kaiteeseen nojailevat ja peittää puheen pulinan korvistani.
Oma huvinsa on seurata minä, minä ja kulta, minä ja perhe-kuvien kaikkialla toistuvaa rituaalia. Ikuistan itsekin muutaman apua pyytävän pariskunnan. Puiston viralliset kuvaajat kiertävät ramppeja tarjoten palvelua satasen sopuhintaan. Lisärekvisiitaksi heillä on mukana argentiinan lippu.
Kuusi tuntia kuluu kuin siivillä suunnattoman suurta ja yllättäviä toimintajaksoja sisältävää luonnonnäytelmää katsellessa. Jos en olisi siinä linja-autoasemalla poiketessani ostanut lippua aamuvuorolla Chileen, tulisin huomenna uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti