Kesätyömatkapyöräilijä sateessa

Joku Ylöjärven kotipoika maalasi ulvojan suden Viljakkalan tien ylittävän rautatiesillan betoniin. Siellä susirajan takana on Takamaa. Siellä on lapsuuden ja nuoruuden maisema.

Tästä pihasta on lähdetty pulkkaa kiskoen ja palattu tumput märkänä. On lähdetty ala-asteelle, yläasteelle ja potkukelkalla järven taakse katsomaan Kauhun riivaamia. On lähdetty kalaan ja kapakkaan ja satakaksseiska Fiatilla pyrkimään taidekouluun. On lähdetty ja tultu takaisin, merten ja vuorten tuolta puolen. Aina on ensimmäiseksi kysytty, onko poika syönyt.

Nyt lähden Virroille. Alkaa sataa.

Joskus jotain myös aukeaa.

Pysähdyn entisen Takamaan kaupan pihaan. Sitä entisempi oli mummun kauppa, kotitalossa, tien toisella puolella. Kauppoja oli samaan aikaan jopa useampi. Minäkin muistan vielä kaksi lisää. Kauppa-autokin kävi. Nyt se on niin kuin muillakin kylillä, takamailla. Kirkolla on iso S ja iso K ja toisessa niistä iso A. 

Tampereen rajan takana, Lielahdessa on myytävänä kaikkea mahdollista uskomattoman rumiin rakennuksiin lajiteltuna. Kun Ylöjärvellä mennään kauppakeskukseen, ollaan Elossa. Se on hauska sanoa puhelimessa. Elossa voi pian myös lainelautailla sisähallissa,  alive, niin kuin Kalifornian malliin.

Lähden Viljakkalan suuntaan. Sade yltyy.

Ohitan kaiteen luiskan päällä. Siinä istuttiin kaverin kanssa silloin kun kaiteet vielä olivat neliskanttisia. Arvailtiin nähdäänkö jo tänään kummitus vai jääkö paranormaalien ilmiöiden tutkimus huomiselle.

Ohitan Jaatisen kallion, leikkauksen jossa syöksylaskin poikki uudet Järviset. Näiden melkein kotipihan Alppien seinämillä kiivettiin oranssin pyykkinarun köysistönä.

Sorvajärven jälkeen käännyn oikealle. Nousen matkan ainoan mäen, jota olen etukäteen kammoksunut. (Kirjoitan tätä vaarojen Kainuussa. Naurattaa vähän.)

Tämän tien varressa oli tehtävä etsivätoimistolle. Tultiin Pengonpohjasta uimasta. Ulkorakennuksen seinässä havaittiin pyöreä, punainen jälki. Salaperäisen punaisen arvoitus jäi ratkaisematta. Oli jo ilta ja matkaa rikospaikalle monta kilometriä. Nuuskijat söivät voileipiä ja panivat pään tyynyyn. Jotain paranormaalia tähänkin arvoitukseen varmasti liittyi.

Vasemmalle jää Kaurisjävi, kaukainen erämaalampi, jonka rannan avokalliolla pappa ja enot telttailivat ja onkivat nokimustia ahvenia. Kaurisjärven jäälle isä aurasi luistinradan.

9.6. saisi  polkea porukassa.

Nimismiehen kiharoita ja irtosoraa on vain muutaman kilometrin verran. Poikittain vastaan tulee Uusi-Kuruntie. Sen ura vuoltiin maisemaan 2000-luvun alussa.  Sataa tasaista tihkua. Pysähdyn evästämään Kurulaisen marketin tuulikaappiin.

Kaukainen Kuru. Erämaiden Kuru. Takamaaltakin katsoen takamaa. Lukion luokkakavereista muutama kulki kouluun Kurusta. Niillähän raukoilla meni elämä ohi linja-autossa istuessa. Tampereen rientoihin eivät päässeet ikinä. Miten olivatkin niin maalta.

Kurussa käytiin kalassa, kun aikanaan saatiin auto alle. Kesäpilkillä tukkinippujen päällä pelasti ahven lajitoverinsa hengen. Ensimmäinen roikkui jo hyvän matkaa pinnan yllä matkalla saalispussiin. Toinen sukelsi syvyydestä, ylös läpi järven pinnan ja taklasi uhrin irti koukusta.

Seitsemisen kansallispuistossa yritettiin ottaa ootto-ongella kirjolohta. Joskus viikonloppuisin meno Metsähallituksen istutuslammella yltyi liian hurjaksi. Kalamiehiä konttasi suossa ja rypi ojissa. Silloin oli parempi meidän nuorempien eräveikkojen ahtautua autoon, kääntää Faith No More täysille ja kaahottaa Tampereen YO-talolle rauhallisempiin ryyppäjäisiin.

Kurun kunta liitettii Ylöjärveen 1. tammikuuta 2009. Se ei tullut yhtään lähemmäksi. Ylöjärvi vaan ulottuu paljon kauemmas metsään. Sataa kovaa. Sormia palelee. Ei tullut tumppuja mukaan tälle suviretkelle. Tie 337 Ruovedelle nousee ja laskee ja nousee ja laskee. Näyttää kesältä, mutta tuntuu talvelta.

Vieläkö vuotavat kuntaliitoksen haavat?

Kuuskutosen muoto on puutuneelle polkijalle sopiva. Pitkää, loivaa, harvakseltaan autoja, ojan takana suojaava männikkö. Kuulen ääniä. Puhetta, luulen, voisin vaikka vannoa. Rinnalle lipuu maantiepyöräilijöiden joukko. Tervehdimme harkitun rauhallisin käden nostoin. Kaikilla on keltainen sadetakki. Kyllä jaksaakin sataa. En yritä lähteä ryhmän imuun.

Pyöräreitillä ollaan.

Visuvesi, sataa, sataa...

Pusunvuolle. Vettä myös salmessa.

Vettä myös purossa.

Kaksi kolmesta kyläkoulusta on suljettu. Se ainakin vähän lohduttaa jos taloon muuttaa viisaita ystäviä, jotka laittavat tulen hyvissä ajoin saunan pesään pyöräilevän sademiehen tulla. Pääsen suoraan satulasta lauteille. Pääsen saunakaljasta kuohuviiniin. Kylmät piirakat paskaksi potkitussa pysäkin katoksessa ovat karu kaukainen muisto, kun pöydällä höyryää mehukas lasagne.

Pöksyt padan päällä.

Illalla menee mörkö maaliin ja me ollaan mestareita kaikki, isot ja sängyllä pomppivat pienet ja kun pienet menevät peiton alle me isot kuuntelemme vielä pari biisiä ja jos on päivä ollut muistoja tulvillaan, tässä niitä tehdään koko ajan lisää, uusia ja hyviä ja kauniita.