Kesätyömatkapyöräilijä rengastiellä

Kaikki matkani alkavat samalla tavalla. Poljen pyörän Olofsnäsin lauttarantaan. Jos matkustan kauas saa sininen arkipyörä jäädä telineeseen odottamaan kotiin palaavaa. Nyt ajo jatkuu valkoisella matkapyörällä lautalle ja salmen yli.

Galtby, ensimmäinen merimatka takana.

Saariston rengastien eteläkaari on minulle kauppamatka, asiointimatka ja kyläilymatka. Olen tahkonnut tällä tiellä kesät talvet, kaikenlaisissa keleissä. Tiedän mitä mutkan takana odottaa. Tunnen ala-ja ylämäet. Muistan paikkojen välisen etäisyyden.

Mietin mikä on hyvää tällä monen pyörämatkailijan unelmareitillä. Maisema, tietenkin.  Maantieojan tuolla puolen ei ole yksitoikkoista pusikkoa kymmenien kilometrien matkalta. On lehtoja, jäkäläisiä kallioita käkkyröine mäntyineen, lahtia ja kaislikoita, avovettä ja luotoja. On kyliä, punamultamaalattuja taloja, venevajoja ja juhannussalkoja. On kivikirkkoja. Saarilla on kaunista. Lautat jaksottavat taipaleen mukaviin makupaloihin.

Asetun ihmeen hyvin turistiksi. Otan paljon kuvia. Sääkin on suloisenn suosiollinen. Ajan paitahihasillani. Nautin kuivan männikön tuoksusta. Muistan Portugalin rannikon.

Kauppoja ja ravintoloita löytyy entisten kuntien kirkonkylistä. Kesäaikaan on kioski auki melkein jokaisessa lauttarannassa ja munkkikahvit voi löytää muualtakin. Kaunista eväspaikkaa ei tarvitse kauan hakea. Majoitusta on tarjolla monen moista. Vapaatelttailijakin löytää varmasti mukavan sijan, pienellä vaivalla jopa rauhaisan rantatontin.

Telemark perinteiseen eväspaikkaan, Parola backen, Nauvo.

Hybridi Elektra ylittää salmen.

Saaristotieltä löytyy myös asia, joka kerta kerran jälkeen panee minut murisemaa. Se tulee vastaan Paraisilla, Lillmälön lauttarannassa tai mantereelta päin tullessa jonkin matkaa kaupungin jälkeen. Yllättäen, kaikista maailman mahdollisesti ärsyttävistä asioista, tämä vietävän viritys on pyörätie. Reittioppaissa käytetään nimitystä kevytpolku, mutta pyörätien merkein sille polkija määrätään. Se on äkkiväärä päällystämätön vuoristorata. Sen piukat nousut, jyrkät laskut, pimeät kulmat, polulle kurottavat oksat, upottava irtohiekka ja pyörän mentävä ura heinikossa tekevät pätkästä maastopyöräilijän paratiisin. Lastatulla retkipyörällä meno on kamalaa ja paikoitellen myös vaarallista. Tilaa vastaantulijan kohtaamiseen ei ole.

Kerran kesällä niitetään.

Taas kerran manaan manalaan ne epäilemättä pelkästään omalla autolla ajavat päättäjät, jotka ovat vastuussa tästä kurjuudesta maan varmasti eniten mainostetulla pyöräilyreitillä. Jos minulta kysytään, neuvon matkustamaan Ahvenanmaalle. Siellä on kaiken saariston hyvän päälle myös hyvät pyörätiet.

Maata näkyvissä.

Ärinä ja murina tasoittuu tyytyväiseksi hyrinäksi kun käännyn ystävän kesätalon pihaan. Täällä tiedetään miten tärkeää minulle on kahvi ja miten se maistuu vielä paremmalta kauniista kupista. Pääsen suihkuun. Venyttelen kaksivuotiaan riemuisessa seurassa. Olemme alaspäin katsovia koiria. Nostamme jalkaa. Toisessa kädessä on käsinukke. Täällä illallinen on aina ikimuistoinen ja kattaus korea. Iltakalja on kylmä. Oikeassa sängyssä on oikea tyyny. Kesätyömatkapyöräilijän ensimmäinen päivä on pehmeä lasku matkanteon arkeen. Pelkkää juhlaa, paitsi se kevytpolku.