Kesätyömatkapyöräilijä töissä

Pyöräilevän kesätyömatkailijan ensimmäinen työmaa on kuudetta kertaa järjestettävä valtakunnallinen MHAW. Mental Healt Art Week taidetapahtumaviikko asettuu Tampereella Sorinkadun Mielikahvilaan. Tapahtuman taustalta löytyvät Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry, Tampereen Mielenterveysseura ry ja Taiteen edistämiskeskus. Minun osallistumiseni taustalta löytyy sosionomiopintoja tekevä, työharjoitteleva sisko.

Telttaleiri katalonialaisessa atlaksessa.

Pystytän kahvilaan telttateokseni Maghreb-Pohjola. Se on seitsenhuippuinen paimentolaisteltta. Työn juuret juontavat Mallorcalla 1375 laadittuun Katalonialaiseen Atlakseen. Ihan toista teosta rakentaessani katselin keskiaikaisia karttoja. Siihen aikaan oli tapana piirtää maailmankuvan keskelle Jerusalem. Rakensin pyhän kaupungin pahvista. Työ otti aikaa suurin piirtein kahden Luontoillan verran.

Kartan vasemmasta alakulmasta, nykyisen Marokon paikkeilta hoksasin paimentolaisten leirin. Halusin rakentaa senkin. Halusin tehdä siitä ison, ihmisenmentävän. Saadakseni aikaan suuremman sisätilan päätin ommella leirin yhteen. Telttaan sopisi taidenäyttely, konsertti tai vaikka kahvikutsut. Ajattelin kulttuurien kulkemista. Erojen ja niistä syntyvän pelon ja eripuran sijaan halusin löytää yhteisiä asioita,  kuten esimerkiksi tuo minulle niin tärkeä kahvi.

Arabit joivat kahvia jo 1200-luvulla. Tiettävästi ensimmäinen kahvia maistanut suomalainen, Axel Käg, otti hörpyt Persian matkallaan, vuonna 1637. Pohjolan herrasväki pääsi mokan makuun 1700-luvulla. 1800-luvulla vieraileva arabi onkin jo voinut haistaa meikäläisessä pirtissä tutun aromin, kun piisille on nostettu kahvipannu.

Maton kudonnan taidosta kuuluisien marokkolaisten teltan seitsemästä oviaukosta kuljettaisiin sisään supisuomalaisia räsymattopolkuja, räsymatoilla siellä myös istuttaisiin. 

Darth Vaderin ompelukone Mäntän hikipajalla.

Telttaa rakentaessa olen kuunnellut luvuttomasti Luontoiltoja, Tiedeykkösiä ja Pyöreitä pöytiä, Ryysyranta äänikirjan, paljon Hildegard Bingeniläistä , monta jaksoa Teppo Vapautta, ynnä muuta, ynnä muuta. Maghreb-Pohjola on rakennettu Mäntässä, kahdella Serlachiuksen residenssijaksolla. Jälkiviisaana tuntuu uskomattomalta, että silloin  ensimmäisellä kerralla, tammi-helmikuussa 2017, tosiaan kuvittelin pakkaavani paluukyytiin valmiin teoksen. Pitkää päivää painaen sain aikaiseksi piirrustukset, mittaukset ja suunnitelmat. Mikä tärkeintä, opettelin ompelemaan. Sain kassiin halvimmasta kankaasta kokoon kursitun kevytmajan

Siihen se olisi jäänytkin jos ei Serlachiuksen väki olisi syttynyt jatkohakemukseeni. Mäntässä uskottiin hankkeeseen. Minulle myönnettiin toinen kahden kuukauden residenssijakso seuraavan vuoden syys-lokakuulle. Sen perään lisättiin vielä kaksi kuukautta, kun pääsin sijaistamaan tulonsa perunutta amerikkalaistaiteilijaa.

Pitkää päivää painoin taas. Tällä kertaa syötin koneeseen kallista, ulkokäyttöönkin käypäistä kangasta. Keräsin rottinkiporkkia telttakepeiksi. Kuorevedeltä noudettiin räsymattoaarre. Mäntästä sain muutaman lisää.

Uusi kone, sama paja ja tosi kyseessä.

Nyt tuli tarpeeksi valmista. Teltan harjakaisia päästiin juhlimaan joulun alla residenssin näyttelytilassa Aleksanterin linnassa.

Harjakaisissa soitti Autere-opiston Avoin orkesteri. Kuva, Anita Hannunen.

Tampereen keikka on teltan toinen pystytys. Aloitan työt tiistai-iltana. Kahvila on kiinni ja työrauha on rikkumaton. Urakka helpottuu paljon, kun keppejä ja kankaita järjestää toinenkin käsipari. Apuun saan oman siskon. Ensimmäistä kertaa päästään yhdessä taidetyömaalle. Eipä olisi arvannut. Sen kyllä tiesin, että kivaa on ja homma sujuu.

Talvisen välivarastoinnin aikana tein pystysaloille omat jalat. Myös tämä jouduttaa tekemistä. Sekin auttaa etten pystytä nurinperin, niin kuin ensiyrittämällä Mäntässä.

Mielikahvila, perustukset on laskettu.

Seinät paikallaan.

Keskiviikkoaamuna palaan työmaalle. Päiväsaikaan tila on toimintakeskus Sorina. Touhujani seurataan sohvaryhmistä teltan molemmin puolin. Asiakkaat ovat hiljaista joukkoa. Koitan itsekin olla mahdollisimman huomaamaton, niin huomaamaton, kun nyt kahdenkymmenenviiden neliön telttaa toisten olohuoneeseen pystyttävä voi olla.

Sininen välipala sinisessä teltassa.

Kuoreveden ja mäntän räsymattoaarre levitetään lattialla.

Torstaina ollaan jo juttututtuja. Veistellään vitsiäkin. Sovitaan, etten tarvitse kaupungilta rakennuslupaa, koska kyseessä on kevyt rakennus ilman tulisijaa.

Työn edistyessä teen kaiken aikaa muistiinpanoja. Teltan yksityiskohdissa on paljon parannettavaa. Pystytys pitää vastaisen varalta tehdä yksinkertaisemmaksi.

Siskokulta.

Teltta on noussut harjaan.

Valmis, saa tulla. Kuva, Johanna Kotiniemi.

Tapahtuma alkaa viideltä. Tarjonta on runsas. Muutamaan iltatuntiin mahtuu toivemusiikkinurkka, paneelikeskustelu, kaksi runoesitystä, bändi, kirjoittajapiiri, lavakoomikko, ja radikaaleja ristipistoja. Seinillä on kahden maalarin töitä. Sisko maalauttaa työpajassaan tunnekuvia. Sirkus Fokuksen pajassa laitan muovilautasen pyörimään kepin nokassa ja kokeilen diaboloa.

Teltassa järjestetään aikuisten muskari. Teemme äänimaisemia kertomukseen. Soitamme pystymetsän porukalla oikean laulun. Pienen pieni veturi jyskyttää raiteillaan, mutta menee myös lakkoon. Tarjolla on kanteleita, huiluja, lampaankelloja, erilaisia rumpuja, monenmoisia helistimiä ja kaikenlaisia kolistimia. Parhaimmillaan on jokaisella musikantilla äänessä kolme soittopeliä yhtä aikaa. Yhdessä tekeminen vapautuu nopeasti naurua raikuvaksi meluisaksi riemujuhlaksi.

Illan päättää yhden miehen ja kuhmuisen kitaran lähellä ja läsnä oleva keikka. Jukka Nousiainen soittaa ensikuulemalta musiikilleen pysyvän paikan sydämmeeni.

Aikuisten muskari rocks.

Perjantaiaamuna palaan purkamaan telttaa. Nyt jo tutut päiväläiset ovat kummissaan. Hirveä homma, monen päivän työ yhden illan, vain muutaman tunnin takia. Niinpä, mutta kyllä kannatti.